Porissa mitattiin hurja ylinopeus ohituskieltoalueella Länsitiellä viime lauantaina.
Poliisipartio mittasi yöllä yhden aikaan Kirjurinluodon kohdalla henkilöauton nopeudeksi ohitustilanteessa sata kilometriä tunnissa. Tieosuudella on tilapäisesti viidenkympin nopeusrajoitus ja liikennemerkillä osoitettu ohituskielto.
Partio määräsi autoa ajaneen miehen väliaikaiseen ajokieltoon. Lisäksi häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Autossa oli kuljettajan lisäksi neljä matkustajaa.
Lounais-Suomen poliisin tiedotteessa kerrotaan, että poliisi tavoitti viikonlopun aikana myös useita törkeitä rattijuoppoja, joista yksi ajoi ojaan ja toinen törmäsi vastaantulleeseen henkilöautoon.