Hyppää sisältöön

Osa perussuomalaisten ja kokoomuksen poliitikoista maalittaa Iltalehden toimittajaa, sanoo Journalistiliitto

Päätoimittajien yhdistyksen mukaan toimittajien maalittaminen on hyökkäys sananvapautta kohtaan.

Iltalehden logo seinällä.
Iltalehdessä sunnuntaina ilmestynyt näkökulmakirjoitus on herättänyt huomiota sosiaalisessa mediassa. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
Laura Kangas

Osa perussuomalaisten ja kokoomuksen poliitikoista maalittaa Iltalehden toimittajaa, sanoo Journalistiliitto Twitterissä. Liiton mukaan maalittaminen kohdistuu toimittajan persoonaan.

– Journalistiliitto muistuttaa hallituspuolueita siitä, että lehdistönvapaus on demokratian peruskivi ja sitä tulee kunnioittaa, tviitissä kerrotaan.

Tviitti viittaa Iltalehden toimittaja Ida Erämaan sunnuntaina ilmestyneeseen näkökulmatekstiin, jossa hän arvostelee perussuomalaisten suhtautumista lehdistönvapauteen.

Teksti on herättänyt paljon huomiota sosiaalisessa mediassa ja Erämaa on saanut osakseen myös arvostelua.

Myös Päätoimittajien yhdistys otti maanantaina kantaa toimittajiin kohdistuvaan häirintään.

Yhdistyksen mukaan kriittinen palaute on tärkeää, mutta suomalaiseen kulttuuriin kuuluu myös toisten työn ja turvallisuuden kunnioittaminen.

– Kun yksittäisiin toimittajiin kohdistetaan laajamittaista masinoitua häirintää, kyse on pyrkimyksestä rajoittaa sananvapautta ja puuttua toimitukselliseen riippumattomuuteen, yhdistyksen kannanotossa kerrotaan.

Yhdistyksen mukaan toimittajien maalittaminen on ”hyökkäys sananvapautta kohtaan” riippumatta siitä, mikä taho maalittamista tekee.

Sisäministeriön mukaan maalittaminen tarkoittaa ilmiötä, jossa jokin taho kehottaa tai yllyttää muita ihmisiä hyökkäämään yhden ihmisen kimppuun esimerkiksi lähettämällä vihaviestejä sähköpostilla tai sosiaalisessa mediassa.

Suosittelemme