Ruotsin ulkoministeri Tobias Billström kommentoi maanantaina ensi kertaa viimeviikkoista koraaninpolttoa.
Hän totea kirjallisessa kommentissaan ruotsalaiselle Expressenille, että hallitus teki oikein tuomitessaan irakilaismiehen teon.
– On tärkeää, että puolustamme aina sananvapauden perusperiaatetta Ruotsissa. Sananvapaus kulkee kuitenkin molempiin suuntiin. Se mikä on laillista, ei ole aina sopivaa. Siksi oli ilmeistä, että hallitus tuomitsi Koraanin polttamisen, Billström perusteli.
Viime viikolla useat ruotsalaispoliitikot ilmoittivat, että he eivät voi hyväksyä irakilaismiehen tempausta.
Esimerkiksi Ruotsin ulkoministeriö on tuominnut koraaninpolton ja kutsunut sitä islamofobiseksi teoksi, jolla ei ole sijaa Ruotsissa.
Hallituksen reaktio Koraanin polttamiseen Ruotsissa on herättänyt arvostelua.
Koraanin polttaminen osui herkkään ajankohtaan
Koraaninpoltot ovat aiheuttaneet kitkaa Nato-hakijamaan Ruotsin ja Turkin välillä.
Ruotsin hallitusta syytetään siitä, että se on valmis tinkimään sananvapauden periaatteista Nato-jäsenyyden vuoksi.
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan on sanonut, ettei Ruotsin jäsenyyttä sotilasliitto Natossa voida edistää niin kauan, kun Koraanin polttaminen on maassa sallittua.
Turkin tutkimuksen instituutin asiantuntija Paul Levin näkee, että Turkki voi hyötyä Ruotsin hallituksen reaktiosta koraaninpolttoon.
Ruotsin on määrä neuvotella Nato-jäsenyydestä Turkin kanssa torstaina Brysselissä.
Sananvapauden asiantuntija Nils Funcke kommentoi maanantaina Dagens Nyheterille, ettei ulkoministeriön olisi pitänyt kommentoida yksittäisen kansalaisen sanavapauden ilmaisua.
Tukholman yliopiston siviilioikeuden professori Mårten Schultz taas kertoo Svergien Radion haastattelussa, että on ongelmallista, jos hallitus nostaa silmätikukseen yksittäisen kansalaisen, jonka teon se tuomitsee koko maailman edessä.
Schultz uskoo, että sellainen toiminta rajoittaa tosiasiallista sananvapautta maassa ja altistaa Koraanin polttajan suurelle vaaralle.
Asetteli pekonia ja sytytti Koraanin tuleen
Viime viikolla irakilaismies poltti Koraanin moskeijan ulkopuolella Tukholmassa.
Poliisi on pidättänyt yhden ihmisen ja käynnistänyt tapauksesta rikostutkinnan.
Kyseessä oli jo toinen koraaninpoltto tänä vuonna.
Helmikuussa äärioikeistolainen poliitikko Rasmus Paludan poltti Koraanin Tukholmassa.
Yli 50 muslimimaata on tuominnut koraaninpoltot.