Porin seudulla on totuttu heittämään keräyspaperit ja kartonkipakkaukset samaan astiaan, mutta yhteiskeräys päättyy tämän vuoden lopulla. Jatkossa kartonkipakkauksille tulee omat astiansa ja paperille omansa.
Alueen jätehuoltoyhtiö Keräämö on saanut paljon kysymyksiä jätelain uudistuksen vaikutuksista paperi- ja kartonkikeräykseen. Muutos hämmentää asiakkaita.
– Kartonkipakkauksia ei vuodesta 2024 lähtien enää sekoiteta paperin joukkoon, koska sekoittaminen vaikeuttaa keräyspaperin ja kartonkipakkausten hyödyntämistä raaka-aineina jätelain edellyttämällä tavalla, sanoo Keräämön kehittämispäällikkö Tarja Räikkönen tiedotteessa.
Uudistuksen jälkeen paperin kerääminen muuttuu Porissa vastaamaan muussa Suomessa jo aiemmin vallinnutta käytäntöä. Pori naapurikuntineen on yksi harvoista alueista Suomessa, missä paperia ja pahvia on vielä kerätty yhdessä ns. sekakeräyksenä.
Keräämön alueella taloyhtiöissä, joissa on asuntoja viisi tai enemmän, tulee löytyä keräysastiat kartonki-, muovi-, metalli- ja lasipakkauksille vuoden 2024 alusta.
Kartonkipakkauksien ja keräyspaperin keräyksestä on haluttu tehdä mahdollisimman helppoa myös omakotitaloissa ja pienissä taloyhtiöissä asuville. Keräämön alueelta löytyy yhteensä 126 kierrätyspisteitä ja niitä löytyy muun muassa useiden ruokakauppojen pihoista.
Jos omakotitalossa ja alle 5 asunnon taloyhtiön asukkaat taajama-alueella haluavat omaan pihaansa kartonkipakkausten erilliskeräysastian, sen voi tilata loppuvuodesta Keräämöltä.
Lajitteluohjeet paperille ja kartonkipakkauksille löytyvät Keräämön sivuilta.