Kadonneen veneilijän etsinnät jatkuvat Saimaalla viikonlopun jälkeen maanantaina.
Saimaalla Vehkasalonselällä tapahtui tämän viikon maanantaina veneonnettomuus. Kolme henkilöä joutui veden varaan varhain maanantaiaamuna, kun heidän veneensä oli täyttynyt vedellä ja kaatunut.
Yksi veneessä olleista oli kertomansa mukaan päässyt uimaan mantereelle ja hälytti sen jälkeen apua. Toinen henkilö löytyi läheiseltä luodolta viranomaisten etsinnöissä maanantaina.
Kolmas veden varaan joutuneista nuorista miehistä on yhä kateissa.
Viranomaiset etsivät häntä Saimaalla viimeksi eilen torstaina, mutta etsinnät eivät tuottaneet tulosta.
Etsinnät jatkuvat toistaiseksi
Kaakkois-Suomen poliisi kertoo, että etsinnät jatkuvat toistaiseksi. Poliisi ei halua arvioida sitä, milloin etsinnät päättyvät tai onko mahdollista, että henkilö löytyy elossa, vaikka katoamisesta on jo useita päiviä.
– Kaikki eri mahdollisuudet pyritään ottamaan huomioon niin kauan, kunnes hänet löydetään, toteaa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Timo Valle Kaakkois-Suomen poliisista.
Poliisi on kirjannut rikosilmoituksen Saimaan veneonnettomuudesta, mutta ei toistaiseksi kommentoi asiaa tarkemmin.
Lisää Etelä-Karjalan uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki lappeenranta@yle.fi.