Seksuaalista häirintää, fyysisesti uhkaavia tilanteita ja sukupuoleen, ulkonäköön tai pukeutumistyyliin liittyvää häirintää. Muun muassa näitä koetaan musiikkifestivaaleilla.
Tämä selvisi musiikkitapahtumien etujärjestön LiveFINin viime vuonna tekemästä yleisökyselystä, johon vastasi yli 18 000 kävijää. Jopa 30 prosenttia vastaajista oli kokenut festareilla epäasiallista käytöstä. Kyselyyn voi tutustua tarkemmin täältä.
Kun ihmisiä on paljon yhdessä paikassa, silloin myös sattuu ja tapahtuu. Esimerkiksi viikonloppuna järjestetyssä Turun Ruisrockissa oli kunakin päivänä noin 35 000 ihmistä.
Promoottori Mikko Niemelän mukaan häiriökäyttäytymistä on ollut aina, mutta nyt siitä puhutaan enemmän.
– Pahimmassa tapauksessa se voi olla seksuaalista häirintää tai väkijoukossa joku voi kosketella ohimennen. On myös mielen hyvinvointiin liittyviä asioita. On ahdistusta pitkästä ja hetkisestä festaripäivästä tai on riitautunut ystävän tai parisuhteen kanssa.
Festivaalit ovat alkaneet puuttua entistä herkemmin asiattomaan käytökseen.
– Oli meetoo-liike ja punkstoo musiikin kentällä eli siellä on nähty, että jotain pitää tehdä. Moni festivaali on ottanut käyttöön turvallisemman tilan periaatteen ja avannut sitä viestinnän kautta, sanoo viestintäpäällikkö Susanna Hulkkonen LiveFIN ry:stä.
Yksi konkreettisista toimenpiteistä on häirintäyhdyshenkilöt, joita on jo muutamilla festivaaleilla. Ruisrockissa tällaiset oli käytössä toista kertaa. He päivystävät koko tapahtuman ajan ja vielä sen jälkeenkin, koska häirintätapaukset saattavat tulla mieleen vasta festarin jälkeen.
Tarkoituksena on, että ammattilaisille voi mennä puhumaan mahdollisimman matalalla kynnyksellä.
– Sille on kyllä ollut tarvetta. On tullut paljon hyvää palautetta. Eihän sen parempaa ole kuin että jos on paha mieli ja festarit ovat menossa pieleen ja jos siihen pystytään puuttumaan ajoissa ja kääntää päivä positiiviseksi, sanoo Niemelä.
Promoottorin mukaan häiriökäyttäytymistä on koko yhteiskunnassa ja siksi myös festareilla. Tapahtumien rajatulla alueella siihen voidaan kuitenkinkin puuttua paremmin.
– Nyt siihen yritetään puuttua jämäkämmin ja yritetään tehdä rautalangasta se, että mikä tapahtumassa on ok ja mikä ei ole ok. Loppuviimeksi se on aika yksinkertaista, eli älä ole toope.