Hyppää sisältöön

Hämeenlinnan keskustassa kaahannut kuski pakeni poliisia ensin autolla ja sitten jalan

Poliisi epäilee ilman korttia ajanutta miestä muun muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Poliisiauton kyljessä poliisin miekka-symboli.
Hämeen poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa. Kuvituskuva. Kuva: Heli Kaski / Yle
Anne-Maria Niskanen

Hämeen poliisi epäilee miesautoilijan syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Epäilty kuljettaja ajoi tiistaina illalla Parolantiellä Hämeenlinnassa huomattavaa ylinopeutta ja lähti ajamaan karkuun vastaan tulevaa poliisiautoa. Poliisipartio sai havainnon kyseisestä ajoneuvosta lähellä Ahveniston moottoriradan hiekka-aluetta.

Poliisin tiedotteen mukaan partio näki moottoriradalla, kun autosta nousi kaksi henkilöä, jotka lähtivät juoksemaan karkuun. Ajoneuvon kuljettaja saatiin kiinni Katsastusmiehentieltä.

Ilman voimassa olevaa ajo-oikeutta ajaneelle kuljettajalle suoritettu huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle. Hämeen poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa, mutta ei tiedota asiasta tämän enempää.

Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkkosivuilla.

Suosittelemme