Hyppää sisältöön

Intia lähetti onnistuneesti avaruusluotaimen kohti Kuuta – aluksen on tarkoitus laskeutua aiemmin tutkimattomalle alueelle

Aluksen kuljettaman mönkijän ja laskeutujan on tarkoitus saapua Kuuhun elokuun lopulla ja kerätä tietoa ennalta tuntemattomalta alueelta Kuun etelänavalta.

Chandrayaan-3 laukaistiin kohti Kuuta. Viimeksi Intia on lähettänyt luotaimen matkaan neljä vuotta sitten.
Oona Seppänen

Intia laukaisi onnistuneesti tänään kello 12:05 Suomen aikaan laskeutumisluotainta ja mönkijää kuljettavan avaruusaluksen Chandrayaan-3:n kohti Kuuta Sriharikotan avaruussatamalta.

Laskeutujan ja mönkijän on tarkoitus laskeutua noin kuuden viikon kuluttua elokuun loppupuolella Kuun etelänavan läheisyyteen, joka on aiemmin tutkimatonta aluetta. Kaksikko kerää tietoa ympäristöstään yhden Kuun päivän eli noin 14 Maan vuorokauden ajan ja palaa Maahan, jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan.

Intian avaruustutkimusorganisaation (ISRO) mukaan Kuun etelänapa on erityisen kiinnostava, sillä se on osittain pysyvästi varjossa. Tämä lisää mahdollisuutta ottaa näytteitä Kuun jäästä ensimmäistä kertaa.

Chandrayaan-3 on ISRO:n toinen yritys lähettää laskeutuja turvallisesti Kuuhun. Edellisellä kerralla vuonna 2019 yhteys laskeutujaan menetettiin epäonnistuneen laskeutumisen seurauksesta. Vuonna 2008 Intia suoritti ensimmäisen kerran syvän avaruuslennon. Chandrayaan-1 luotain pystyi vahvistamaan tuolloin veden löytymisen Kuusta.

Mikäli laskeutuminen tapahtuu pehmeästi eli hallitusti, Intia tulee olemaan neljäs maa Kiinan, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton lisäksi, joka on pystynyt laskeutumaan onnistuneesti Kuun pinnalle.

Suosittelemme