Heinäkuu on museoille kesän vilkkainta aikaa. Pohjois-Savossa Varkauden mekaanisen musiikin museossa kesä on mennyt tähän mennessä mukavasti.
Museonjohtaja Pavel Kempf kertoo, että haastavaakin on tosin ollut, kun elinkustannusten kasvun vuoksi ihmiset eivät välttämättä vieraile yhtä herkästi museossa.
– Ihmisillä ei ole varaa tai vaikka olisikin, niin he miettivät tarkkaan, mihin rahat käyttävät, Kempf pohtii.
Haasteista huolimatta museossa on ollut hänen mukaansa tähän mennessä jo tuhansia kävijöitä.
Suurin osa mekaanisen musiikin museon kävijöistä on kotimaan matkailijoita, mutta myös saksalaisten turistien osuus on kasvanut. Uudet maksutavat, epassi ja smartum, ovat tuoneet uuden kävijäkunnan museolle.
Museot antavat ihmisille mahdollisuuden irtiottoon arjesta. Kempf ajattelee, että arjesta poikkeavien asioiden näkeminen ja kokeminen museossa on hyvin virkistävää.
– Jos meidän museosta puhutaan, niin täällä on toki paljon musiikkia ja pääsee näkemään, miten se musiikki syntyy ja miten sitä tuotetaan, museonjohtaja Kempf kuvailee.
Pullomuseossa 80-luku saa näkyä
Myös Ylä-Savossa Sonkajärvellä sijaitseva kansainvälinen pullomuseo tarjoaa erilaista nähtävää kävijöilleen.
Museotyöntekijä Toni Hietomaa kuvailee, että museo on hieman erilainen helmi pienellä paikkakunnalla.
– Täällä on oma fiiliksensä. Paikat on pyritty pitämään mahdollisimman samannäköisenä ja kultainen 80-luku saa näkyä, Hietomaa sanoo.
Pullomuseossa kävijöitä on ollut saman verran kuin aiempinakin vuosina. Toni Hietomaa ei ole huomannut, että elinkustannusten kasvulla olisi ollut suuremmin merkitystä, mutta koronapandemialla oli.
– Luulen, että korona laittoi ihmiset katsomaan erilailla kotimaansa karttaa ja huomaamaan, mitä kaikkia paikkoja Suomessa on, hän sanoo.
Tänä kesänä pullomuseo pitää oviaan auki myös elokuun ajan. Lisäksi museo kehitti rajoitetun erän omaa nimikkolimonadia ohessa myytäväksi.
Hietomaa kertoo, että se on kiinnostanut etenkin pullojen keräilijöitä.