Pelastuslaitoksella oli työntäyteinen yö Pirkanmaalla. Perjantain ja lauantain välisenä yönä pelastuslaitos hälytettiin sammuttamaan kolmea tulipaloa eri puolilla maakuntaa.
Ensiksi hieman puolen yön jälkeen Ruoveden Tanhuantiellä syttyi tulipalo kesämökillä. Pelastuslaitos tiedottaa, että palo sai alkunsa oletettavasti laturista tai muusta vastaavasta sähkölaitteesta. Palo ehti levitä muun muassa läheiseen sohvaan.
Iäkäs pariskunta ehti havaita palon suhteellisen varhain ja pyrki sammuttamaan sitä. Pelastuslaitos sammutti tulipalon lopullisesti ja ensihoito tarkasti lievästi savulle altistuneen pariskunnan kunnon.
Noin puoli tuntia ensimmäisestä hälytyksestä pelastuslaitos kiirehti myös Lempäälän Puskiaistentielle. Siellä tulessa oli grillikatos, josta palo oli levinnyt läheiseen puuhun. Tuli oli saanut alkunsa grillistä.
Pelastuslaitos esti paloa leviämästä läheisiin rakennuksiin. Grillikatos ja ympäröivä terassi tuhoutuivat palossa täysin. Kukaan ei loukkaantunut.
Saunafestivaalin käytössä ollut sauna paloi
Myöhemmin aamuyöllä noin klo 2.20 syttyi puolestaan palamaan saunarakennus Ikaalisten Toivolansaarentiellä. Palokunta sai palon hallintaan noin kahden tunnin päästä.
Pelastuslaitos arvioi, että palo sai alkunsa saunan kiukaan hormirakenteesta ja levisi rakennuksen yläpohjaan. Palo saatiin rajattua rakennuksen toiseen päätyyn. Paikalla oli yhteensä 14 yksikköä ensihoito mukaan lukien.
Pelastuslaitos purki saunan kattorakenteita ja suoritti jälkiraivausta.
Aamulehti kertoo, että Ikaalisten Toivolansaaressa vietetään viikonloppuna saunafestivaalia. Palanut sauna oli tapahtuman käytössä perjantaina, mutta aamuyöllä palon syttymisaikaan siellä ei enää saunottu. Festivaali jatkuu alueen muissa saunoissa.
Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.