Vartiolaiva Telkkä on tukevasti kuivalla maalla telineiden päällä Merikeskus Vellamon kupeessa Kotkassa.
Laiva valmistui Rajavartiolaitokselle osana kahdeksan aluksen Koskelo-luokkaa, joka Suomessa otettiin käyttöön 1950-luvun lopulla. Merivartijoiden koululaivana Telkkä toimi 1980-luvulla, kunnes se 1990-luvun alkupuolella lahjoitettiin Viron alueen rajavalvontatehtäviin.
VL Telkän sisätiloja on voinut ihailla viimeksi noin 20 vuotta sitten. Nyt sisätilat ovat jälleen avoinna yleisölle.
Telkkä oli työpaikka ja toinen koti
Kahdeksan hengen miehistölle Telkkä oli työpaikan lisäksi myös toinen koti ja perhe, sillä tilat olivat ahtaat ja työskentely tiivistä.
Kannen alle laskeutuvat raput tuottavat ongelmia maakravulle jo kuivalla maalla, saati sitten merenkäynnissä.
– Miehistöhän on aikanaan oppinut tuntemaan nämä reitit kuin omat taskunsa, mutta meidän tottumattomien pitää olla rapuissa hereillä, naurahtaa Kymenlaakson museon tutkija Vilma Lempiäinen.
Heti rappujen jälkeen voi kurkistaan pikkuruiseen keittiöön, jossa ruokittiin koko miehistö.
– Täällä tehtiin kaikki ruoka. 1970-luvulla laivalla oli jopa perjantaisin täytekakkupäivä, kertoo Lempiäinen
Aluksen museoimista varten on haastateltu aluksella vuosikymmenten varrella työskennelleitä merivartijoita.
Seuraavat sitaatit ovat otteita heidän haastatteluistaan.
”Pikkulaivassa, kun oli kova keli, niin ei yksinkertaisesti voinut tehdä ruokaa. Sit syötiin jottai, ku päästiin jonnekin suojaan ja rauhottumaan. Kovakuntoisimmat, jotka ei niin tullu merikipeeks, niin kahvilla pärjäs.”
– Merivartiomuseon haastattelema henkilö muistelee
”Huuhtelu meni suoraa mereen, kato. Isompi kahvaventtiili piti painaa alas ja sitten painettiin jalkavivusta ja pumpattiin. Pienempi tarve ja isompi tarve meni mereen sitten. Ja jos aalto tuli, niin saatto tulla roiskeet silmään.”
– Merivartiomuseon haastattelema henkilö muistelee
”Se Telkän neljän punkan keulaosasto, jossa neljä merivartijaa jakoivat sen pienen tilan ja sen sakean ilmatilan. Se oli banaanikypsyttämö tai banaanihauduttamo.”
– Ote Merimuseon keräämästä muisteluaineistosta
Ahtaat tilat vaativat sopeutumista
Kaikille työskentely pienellä laivalla ei sopinut.
– Osa palvelikin mielummin isommilla ulkovartiolaivoilla, mutta aina ei saanut valita, sillä työ oli käskynalaista ja jos sai määräyksen tulla näille aluksille niin sitten tultiin, summaa tutkija Vilma Lempiäinen.
Telkän majoitustilat olivat pienet, ja ahtainta oli keulahytissä. Sänkyjä oli alun perin kahdelle kansimiehelle, konemiehelle ja kokille.
Telkkä on ollut aktiivitoiminnassa viidellä vuosikymmenellä. Viimeiset vuodet se palveli Virossa, kun Neuvostoliiton hajottua Viro tarvitsi nopeasti aluksia merivartioston ja rajavalvonnan tarpeisiin. Takaisin Suomeen se palautui vuonna 2003.
Vartiolaiva Telkkä on esillä Kotkassa merikeskus Vellamon edustalla. Laivaan on vapaa pääsy.
Artikkelin vanhat kuvat ovat Merivartiomuseon kokoelmista.
Artikkelia korjattu 24.7: Merimuseo muutettu Merikeskukseksi, lisätty sana Rajavartiolaitokselle ja vaihdettu vuosiluku 2002 vuoteen 2003.