– Perusterveelle ihmiselle sinilevä ei aiheuta lähtökohtaisesti vakavampia oireita, mutta onhan se ikävää, jos lomapäivät tuntuvat menevän pilalle, toteaa Myrkytystietokeskuksen osastonlääkäri Aino Pennanen.
Suomen suvi on kaunis mutta lyhyehkö. Kun vedet lämpiävät uimiselle ja muille vesilajeille sopiviksi, ilmestyvät rannoille myös epätoivotut sinilevät.
Kuinka vaarallista sinilevälle altistuminen uidessa tai löylyvedestä lopulta on?
Pennasen mukaan sinilevä voi aiheuttaa lieviä myrkytyksiä, jotka näyttäytyvät iho-oireina, ruoansulatuskanavan oireina tai yleisenä flunssan kaltaisina oireina, kuten kuumeena ja päänsärkynä.
Iho-oireet ovat tyypillisimmillään kutinaa ja punoitusta. Ruuansulatuskanavan oireina ilmenee pahoinvointia tai ripulia. Oireet alkavat muutaman tunnin tai viimeistään vuorokauden sisällä altistumisesta ja kestävät maksimissaan pari päivää.
Harva tarvitsee sairaalahoitoa
Lievistä oireista huolimatta sinilevä on myrkyllinen ja ihmiset ovat oireiden vuoksi yhteydessä myös Myrkytystietokeskukseen. Viimeisen kymmenen vuoden aikana yhteydenottoja on tullut vuosittain parista kymmenestä pariin sataan.
– Yhteydenottojen määrä riippuu siitä, kuinka paljon sinilevää yleensäkin esiintyy ja ehkä hieman myös siitä, kuinka paljon asia on esillä mediassa, Pennanen sanoo.
Sinilevälle altistuneet ottavat yhteyttä myös terveydenhuoltoon. Yhteydenotoissa nousee usein esiin huoli siitä, tarvitseeko lievien oireiden vuoksi hakeutua lääkäriin.
Asiantuntijoiden mukaan perusterve tarvitsee sairaalahoitoa ani harvoin.
– Vaikka sinilevät ovat myrkyllisiä, vakavia sinilevän myrkytyksiä ei juurikaan ole. Hengenvaarallisesta myrkystä ei ole kysymys. Ei ole tiedossa, että Suomessa olisi kukaan sinilevämyrkytykseen kuollut, kertoo Pirkanmaan hyvinvointialueen ylilääkäri Riikka Luoto.
Jos epäilee uineensa vedessä, jossa on mahdollisesti sinilevää, iho-oireisiin tepsii parhaiten puhtaalla vedellä ja saippualla peseytyminen heti uimisen jälkeen. Mikäli iho on kovin ärtynyt, tulee välttää myös aurinkoa. Ärtyneelle iholle voi levittää myös hydrokortisonivoidetta.
Kuluva kesä ei säiden viilentymisen takia ole loppujen lopuksi ollut kovin otollinen sinileville. Yhteydenottoja terveyskeskuksiin esimerkiksi Pirkanmaalla on tullut varsin vähän. Luoto uskoo, että merkittävä syy yhteydenottojen vähyyteen on myös ihmisten valveutuneisuus.
– Sinilevätilannetta seurataan ja siitä tiedotetaan. Myös uimarannoilla tiedotetaan, jos siellä on epäilyitä sinilevästä, joten altistumisen välttämiselle on siis olemassa varotoimet.
Koirille sinileväveden juominen on vaaraksi
Sinilevän aiheuttamat suolisto-oireet johtuvat niellystä vedestä. Lemmikkieläimille, kuten koirille, sinileväpitoisen veden lipittäminen voi koitua kohtalokkaaksi.
– Ihmiset harvoin juovat järvivettä ja ihmiset yleensä osaavat, toisin kuin koirat, varoa näkyvää levää. Kyllähän koirat ovat painoltaan pienempiä kuin ihmiset, että niillä altistuminen voi vaikuttaa voimakkaastikin, Riikka Luoto summaa.