Hyppää sisältöön

Nuoriso heitteli kananmunia autoa kohti Rovaniemellä

Lapin poliisilaitoksella arvellaan, että koulujen kesäloma on alkanut tehdä tehtävänsä Rovaniemellä ja nuoriso on lievästi pitkästynyt.

Kaksi poliisia työvaatteissa.
Nuorison lisäksi rattijuopot ovat työllistäneet poliisia Lapissa. Kuva: Juuso Stoor / Yle
Jarno Tiihonen

Lapin poliisilaitoksen mukaan nuorisojoukko heitteli kananmunia kohti sivullisen henkilön autoa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.

– Vaikka kavereiden kesken homma tuntuisikin kovin hyvältä ja huumoripitoiselta, ei kananmunasateen kohteeksi joutuneella tunnu samalta, muistutetaan poliisin tiedotteessa.

Poliisin mukaan munien heittelijälle saattaa tulla myös vastuu vahingonkorvauksista, jos auton maalipinta vaurioituu.

Poliisi arvelee, että nuoriso on pitkästynyt.

– Koulujen kesäloma on alkanut tehdä tehtävänsä Rovaniemellä ja lievää pitkästymistä on havaittavissa, kirjoitetaan poliisin tiedotteessa.

Liikenteessä myös rattijuoppoja

Kemijärvellä poliisi sai ilmoituksen henkilöstä, joka oli lähtenyt riidan päätteeksi ajamaan autoa humalassa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Poliisipartio pysäytti auton ja puhallutti kuljettajan, jolla ei ollut ajo-oikeutta.

Poliisin mukaan kuljettaja puhalsi nollatuloksen, mutta lisäselvittelyjen ja saatujen tietojen perusteella henkilöä epäillään muun muassa rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja pahoinpitelystä.

Sunnuntaina iltapäivällä poliisipartio suoritti rattijuopumusvalvontaa Posiolla. Partio pysäytti tarkastusta varten ajoneuvon, jonka kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuslukemat.

Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja häntä odottaa aikanaan kuulustelu

Lisää Lapin uutisia kootusti verkkosivultamme.

Suosittelemme