Hyppää sisältöön

Imatralla liikkuu villikoiralauma – viiden koiran joukko on käyttäytynyt uhkaavasti lemmikkejä kohtaan ja todennäköisesti tappanut kissan

Villikoiralaumasta on havaintoja maanantailta muun muassa Kuparin ja Rajapatsaan kaupunginosissa.

Villikoiria Svetogorskista Venäjältä.
Villikoiria on liikkunut aiemminkin Imatralla. Koirat tulevat Venäjältä. Kuva Svetogorskin villikoirista vuodelta 2018. Kuva: Kari Kosonen
Elli Sormunen

Imatralainen Kaija Hynninen heräsi viime yönä ja lähti käyttämään koiraansa ulkona. Hän avasi bordercollie-rotuiselle koiralleen ulko-oven.

– Koira meni leikkimökin taakse pissalle. Sitten yhtäkkiä se juoksi hirveää kyytiä portaille takaisin. Sen perässä juoksi viisi koiraa.

Kello kolmen aikaan pihalla oli hämärää. Hynninen arvelee, ettei koiralauma ei huomannut häntä, vaikka hän seisoi ovensuussa. Koirat nousivat portaita häntä kohti.

– Aloin huutaa. Sitten vasta koirat lähtivät pois.

Hynnisen mukaan koirat näyttivät villeiltä ja uhkaavilta.

– Yksi niistä oli sudennäköinen.

Saatuaan koiransa turvallisesti sisälle ja oven kiinni Hynninen ymmärsi, että kissa on vielä pihalla. Hän toivoi, että kissa olisi päässyt villikoiralaumaa pakoon varaston alle.

– Aamulla huomasin, että harakat nokkivat jotain puun alla. Kun menin katsomaan, siellä meidän Orvokki-kissa oli raadeltuna. Sitä ei oltu edes syöty vaan tappamisen ilosta tapettu, kuvailee Kaija Hynninen.

Poliisille on tullut ilmoituksia villikoiralaumasta

Poliisi on maanantain aikana saanut useita havaintoja Imatralla liikkeellä olevasta villikoiralaumasta: hätäkeskuksen kautta on tullut ilmoituksia sekä poliisipartiolta ilmoitus asiasta. Villikoiralauman nähnyt Kaija Hynninen asuu Kuparin kaupunginosassa. Hänen mukaansa koirat liikkuvat nyt Kuparin ja Rajapatsaan alueella.

– Villikoirat liikkuvat isolla alueella, ei pelkästään jollain tietyllä alueella. Se kertoo jotain lauman reviiristä, kun ne ovat tulleet tänne Venäjältä, komisario Markus Purtanen Kaakkois-Suomen poliisista.

Kaakkois-Suomen poliisille tulleissa ilmoituksissa villikoirien on kerrottu liikkuneen ihmisten kotipihoilla. Poliisin mukaan villikoirat ovat yrittäneet raadella lemmikkikaneja ja koiran.

– Lisäksi ne jahtaavat luonnonvaraisia eläimiä, joka ei kulkutautien leviämisen kannalta ole hyvä asia, toteaa komisario Purtanen.

Poliisi kehottaa soittamaan hälytyskeskukseen, mikäli villikoiralauma liikkuu pihapiirissä.

– Tietysti ei kannata mennä koirien lähelle, ettei mitään tauteja tartu.

Poliisi pyytää tarvittaessa virka-apua riistanhoitoyhdistykseltä tai eläinlääkäriltä, mikäli koirat aiotaan lopettaa.

– Jos niistä on vaaraa, villikoirat voidaan lopettaa, toteaa komisario Markus Purtanen Kaakkois-Suomen poliisista.

Voit keskustella aiheesta tiistaihin 18.7. kello 23.00 asti.

Suosittelemme