Ikaalisissa alkaa tänään tiistaina Puistofilosofia-viikko. Jo 13. kerran järjestettävässä tapahtumassa ihmiset kokoontuvat pohtimaan ja keskustelemaan erilaisista aiheista. Suurin osa keskusteluista järjestetään Ikaalisten keskuspuistossa.
Tänä vuonna puhujat etsivät filosofisia näkökulmia esimerkiksi joutilaisuudesta, sydänsuruista ja eletystä elämästä.
Ikaalisissa järjestetään samaan aikaan myös historian ensimmäinen Ikaalinen Pride -tapahtuma, jonka yhteistyökumppani Puistofilosofia-yhdistys on. Osa viikon ohjelmasta on omistettu tasavertaisuudelle, suvaitsevaisuudelle ja ihmisen kirjon moninaisuudelle.
Puistofilosofia ry on saanut tälle vuodelle rahoitusta Operaatio Pirkanmaa -hankeesta. Sen turvin Puistofilosofia levittäytyy myös muuallle Pirkanmaalle. Ikaalisten päätapahtuman jälkeen Puistofilosofia-tapahtumia järjestetään elokuun alussa Akaassa sekä Hämeenkyrössä osana Landefest-tapahtumaa.
Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.