Kerroimme äskettäin, miten pyörätuolilla liikkuva pääsee erilaisiin kesärientoihin. Se ei aina onnistu, vaikka esteettömyyteen olisikin pyritty. Toisinaan vastaan tulee erikoisiakin esteettömyyteen pyrkiviä ratkaisuja.
Tamperelainen Jarkko Virtanen poikkesi heinäkuun alkupuolella Revonlahden Nesteellä Siikajoella.
Itsekin osin liikuntarajoitteinen Virtanen kummasteli huoltoaseman invapysäköintipaikan sijoittelua.
– Jos auton pysäköi merkattuun ruutuun, niin silloin pyörätuoliramppihan menee tukkoon eikä siitä ei pääse mihinkään suuntaan. Jos auton jättää puoliksi ruutuun, niin silloin taitaa piha olla tukossa, Yleen yhteyttä ottanut Virtanen sanoo.
Revonlahden Nesteen yrittäjä Markku Leinonen kertoo, että invapaikka on ollut samoilla sijoillaan jo 30 vuotta. Sijainti on päätetty yhdessä paikallisten invataksiyrittäjien kanssa.
– Olemme saaneet pelkkää positiivista palautetta. Lumisena talvena pääsee suoraan rampille, ja seuraavaan parkkiruutuun on matkaa kahdeksan metriä.
Oletko kohdannut esteettömyyteen liittyviä erikoisia tai kenties ongelmallisiakin toteutuksia esimerkiksi lastenrattaiden kanssa tai pyörätuolilla liikkuessasi? Annoitko asiasta palautetta ja johtiko se mihinkään?
Keräämme jatkojuttua varten yleisön kuvia ja tarinoita esteettömyydestä. Kerro meille kokemuksesi ja osallistu jutuntekoon!
Kuvia voi lähettää sähköpostitse osoitteella tampere@yle.fi tai Whatsapp-viestinä numeroon 040 686 1317. Liitäthän kuvan yhteyteen yhteystietosi, jotta voimme tarvittaessa olla yhteydessä. Kerro myös, mistä ja milloin kuva on otettu. Kokemuksiaan voi kertoa sunnuntaihin 23. heinäkuuta saakka.