Kainuun hyvinvointialueen suun terveydenhuollon rekrytoinnit ovat onnistuneet tänä vuonna hyvin. Erityisesti Kuhmoon on saatu palkattua ennätysmäärä hammaslääkäreitä. Syksyllä hammashoitolassa palvelee viisi yleishammaslääkäriä ja oikomishoidon erikoishammaslääkäri.
Kuhmossa kiireettömän hoidon jonossa on tällä hetkellä 360 potilasta eli noin 4,5 prosenttia kaupungin asukkaista.
– Määrä tarkoittaa yhtä hammaslääkäriä 1 551 asukasta kohden, joka on hyvällä tasolla, kertoo Kainuun hyvinvointialueen johtava hammaslääkäri Anni Temonen.
Temonen kertoo, että nykyään pyritään jopa vuosi ennen tarttumaan kiinnostuneisiin työntekijöihin. Hammashoidossa on panostettu Temosen mukaan työhyvinvointiin ja -ohjaukseen. Se on saanut arvostusta varsinkin uransa alussa olevilta.
– Talo on ihan täynnä. Olemme saaneet hankittua myös lisää hoitajia lääkäreiden työpareiksi. Kuhmon resurssi on aaltoillut muun muassa muuttoliikkeen vuoksi, vaikka esimerkiksi työtyytyväisyys hoitolassamme on korkea. Erityisesti ilahduttaa, että neljä viidesosaa lääkäreistä on rekrytoitu suoraan hyvinvointialueen palvelukseen, Temonen kertoo.
Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.