Hyppää sisältöön

Lääkäripula vaivaa pohjoista Keski-Suomea – Saarijärven terveysaseman iltojen kiirevastaanotot ovat Äänekoskella ennakoitua pidempään

Ilta- ja yöaikojen yhteispäivystys on kesälläkin sairaala Novassa Jyväskylässä.

verenpainemittari koronaterveysasemalla
Kuvituskuva. Kuva: Jaani Lampinen / Yle
Heli Kaski

Saarijärven terveysaseman arki-iltojen kiirevastaanoton päivystys jatkuu Äänekosken terveysasemalla 4. elokuuta asti, kertoo Keski-Suomen hyvinvointialue.

Saarijärven terveysasemalla on tavallisesti kiirevastaanottoa iltapäivästä alkuiltaan kello 15.30-18.

Siirron piti aiempien suunnitelmien mukaan päättyä jo 31. heinäkuuta.

Syynä järjestelyn jatkoon on hyvinvointialueen mukaan lääkäritilanne.

Osastonhoitaja Marjo Kotilainen toteaa, että lääkäripula vaivaa pohjoista Keski-Suomea.

Kotilaisen toimialue koskee Saarijärveä, Karstulaa, Kivijärveä, Kyyjärveä ja Kannonkoskea.

– Meillä on haasteellinen tilanne. Rekrytointeja on käynnissä. Lääkäreitä on eläköitynyt ja tietysti kesälomiakin on. Päivystyksen järjestäminen on ollut haasteellista. Se on ratkaistu näin, että iltapäivystyksen aikana asiakkaat on ohjattu Äänekoskelle, kuvailee Kotilainen.

Äänekosken terveysasema toimii osoitteessa Terveyskatu 8 ja Äänekosken kiirevastaanotto palvelee maanantaista sunnuntaihin kello 8-18. Puhelinnumero Äänekosken kiirevastaanotolle on 014 266 3001.

Kannonkosken, Karstulan, Kivijärven, Kyyjärven ja Saarijärven yhteinen kiirevastaanoton puhelinnumeroon 014 266 3051.

Kiirevastaanoton numero palvelee 4. elokuuta asti arkisin kello 8–16 ja viikonloppuisin sekä arkipyhinä klo 8–15.

7. elokuuta alkaen numero palvelee entiseen tapaansa arkisin kello 8–18.

– Meillä tuli puhelinnumerovaihdokset ennen juhannusta. Kiireettömälle palvelulle on yksi numero ja siinä takaisinsoitto kuten aiemminkin. Kiirelinjassa ei ole nykyisin takaisinsoittoa. Tämä on aiheuttanut ehkä vähän hämmennystä, mutta on ihan yleinen linja, ettei kiirelinjassa ole takaisinsoittoa. Siihenkin varmasti totutaan, arvioi Kotilainen.

Ilta- ja yöaikojen yhteispäivystys on kesälläkin sairaala Novassa Jyväskylässä.

Päivystyskäyntiä vaativissa tilanteissa tulisi olla aina ensin yhteydessä Päivystysapu-numeroon 116 117. Hätätilanteessa tulee soittaa numeroon 112.

Suosittelemme