Hyppää sisältöön

Turkistarhat suojautuvat lintuinfluenssalta koronaohjeita soveltaen – tärkeintä on nyt estää lintujen pääsy kontaktiin eläinten kanssa

Koronapandemian aikaan taudin pelättiin tarttuvan ihmisistä turkiseläimiin. Nyt on pelkona, että lintuinfluenssa leviää turkistarhoille linnuista ja tarttuu sitten turkiseläimistä ihmisiin.

Turkiseläin häkissä
Tällä hetkellä ainakin viidellä turkistarhalla on todettu tartuntoja. (Kuvituskuva) Kuva: Hannu Kettunen / Yle
Merja Siirilä

Turkistarhoilla on otettu käyttöön korona-ajalta tuttuja varotoimenpiteitä lintuinfluenssan ehkäisemiseksi.

Koronapandemian aikaan tartunnat levisivät maailman turkistarhoilla. Suomalaiset turkistarhat säästyivät kuitenkin tartunnoilta.

Nyt lähes koko maailmaan levittäytynyt lintuinfluenssaa on jo todettu useammalla suomalaisella kettu- ja minkkitarhalla. Tällä hetkellä kymmenellä turkistarhalla on todettu tartuntoja.

– Nipin napin selvittiin korona-ajasta. Ei kukaan tietenkään ole halunnut, että nyt ollaan uudestaan nopeasti toisen virustaudin kanssa tekemisissä. Ikävä tilanne ja tietenkin aiheuttaa huolta, kuvailee Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton tutkimusjohtaja Jussi Peura tarhaajien tuntemuksia.

Koronapandemian aikana taudin pelättiin tarttuvan ihmisistä turkiseläimiin. Nyt on pelkona, että lintuinfluenssa leviää tarhalle lintujen kautta ja tarttuu turkiseläimistä ihmisiin. Tuottajissa herättää huolta epätietoisuus esimerkiksi siitä, miten herkästi tauti tarttuu eläimestä toiseen.

Ykkösprioriteettina tarhoilla työskentelevien ihmisten suojaus

Sairastuneet turkiseläimet ovat kärsineet influenssaoireista, kuten kuumeilusta ja syömättömyydestä.

– Jonkin verran näkee semmoista kouristelua. Eläimillä on myös selkeästi kohonnutta kuolleisuutta, Peura sanoo.

Peuran mukaan ykkösprioriteetti on nyt tarhoilla työskentelevien ihmisten suojaaminen. Avuksi on otettu korona-ajalta tuttuja suojausohjeita.

– Vaikka mahdollisuus, että tauti voisi tarttua ihmisiin on teoreettinen, sitä ei missään nimessä kaivata. Meillä on Ruokaviraston ja työterveyslaitoksen kanssa jo korona-aikana tehdyt suojausohjeet ja niitä on nyt sitten päivitetty, Peura kertoo.

Toinen pääpaino on lintujen torjumisessa, mikä on varjotaloissa haastavaa.

– Lintuverkoilla voidaan jonkin verran edistää sitä, että linnut eivät pääsee kontaktiin eläinten kanssa, Peura kertoo.

Suosittelemme