Hyppää sisältöön

Taivalkoskella kuolleesta merikotkasta löytyi lintuinfluenssaa

Sähkölinjan alta löytyneestä kuolleesta merikotkasta otetuissa näytteissä oli lintuinfluenssaa, mutta linnun tarkkaa kuolinsyytä ei tiedetä.

Merikotka lentää pilvettömällä taivaalla.
Ruokaviraston lintuinfluenssatapausten seurannassa on kirjattu yksi lintuinfluenssatapaus myös Pohjois-Pohjanmaalle. Kuvituskuva lentävästä merikotkasta. Kuva: Yle, Risto Salovaara
Risto Degerman

Taivalkoskelta on löydetty kuollut merikotka, josta otetuissa näytteissä on ollut lintuinfluenssaa. Lintu löydettiin kuolleena heinäkuun alkupuolella sähkölinjan alta.

Läänineläinlääkäri Anitta Massinen Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta kertoo, että linnun kuolinsyytä ei ole voitu varmistaa, vaikka näytteissä on todettu linnun sairastaneen lintuinfluenssaa.

– Linnusta löytyi lintuinfluenssaa, mutta vammojen perusteella se on voinut kuolla myös törmättyään sähkölinjaan, kertoo Massinen.

Muutamia yksittäisiä lintuinfluenssatapauksia on Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa ollut vuosittain. Esimerkiksi viime vuonna todettiin yhden merikotkan kuolleen lintuinfluenssaan Pudasjärvellä.

Merikotkia on menehtynyt lintuinfluenssaan myös aiempina vuosina.

Viime vuonna AVI sai tiedon muutamista joutsenista, joista löytyi lintuinfluenssaa. Yleensä viranomaisille ilmoitetaankin isoista linnuista, koska ne ovat sen verran näyttäviä, että myös yleisö kiinnittää niihin huomiota.

Anitta Massinen kertoo, että lintujen joukkokuolemia ei Pohjois-Suomen aluehallintoviraston alueelle ole havaittu, mutta tilannetta seurataan kuitenkin tarkasti. Tämän kesän aikana lintuinfluenssaa on tavattu runsaasti muun muassa Keski-Pohjanmaalla, jossa Ullavanjärveltä jouduttiin keräämään yli tuhat lintuinfluenssaan kuollutta lokkia tuhottavaksi.

Keski-Pohjanmaalla taudin on todettu tarttuneen myös joihinkin turkiseläimiin.

Kuolleita luonnoneläimiä ei pidä käsitellä paljain käsin

Tautitilanteen takia ruokavirasto on korostanut suojautumisen tärkeyttä lintuinfluenssaa vastaan muun muassa siipikarjatiloilla. Myös Metsästäjäliitto on torstaina suositellut jäsenilleen, ettei kyyhkyjä ja vesilintuja ruokittaisi, jos alueen lintuinfluenssan tautitilanne sitä edellyttää.

Anitta Massinen muistuttaa, ettei lintuja kuten muitakaan kuolleita luonnoneläimiä pidä käsitellä paljain käsin. Yleensä yksittäiset eläimet voi jättää paikalleen, ellei niistä ole haittaa. Jos ne löytyvät esimerkiksi pihalta tai kulkureiteiltä, voi ne siirtää sivuun tai haudata maahan.

Lintuinfluenssa on lintujen tauti, jota esiintyy linnuilla ja sitä esiintyy esimerkiksi Keski-Euroopassa enemmän kuin Suomessa. Pääsääntöisesti yksittäisistä kuolleista linnuista ei tarvitse ilmoittaa. Jos lintuja on useita, niistä kannattaa olla yhteydessä ruokavirastoon, joka selvittää lintujen kuolinsyytä.

Tietoja ja ohjeita lintuinfluenssan varalta löytyy esimerkiksi ruokaviraston sivuilta.

Suosittelemme