Hyppää sisältöön

Lemmikkihoitolaan soittavalle myydään nyt eioota – hoitoa kaipaavat koirien ja kissojen lisäksi kanit ja kilpikonnat

Lomamatkoille suuntaavat omistajat työllistävät lemmikkihoitoloiden väkeä läpi kesän. Hoitopaikoille on kysyntää myös kiireisimmän sesongin ulkopuolella.

Hoitoloita työllistävät omistajien kesälomien lisäksi festariviikonloput ja halu lemmikkivapaaseen aikaan. Turkulaisessa Suvimarjan kennelin hoitolassa asiakaspaikat ovat tupaten täynnä. Kuva ja video: Suvi Pulliainen / Yle
Suvi Pulliainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Lemmikkieläinten hoitoloissa vietetään vuoden kiireisintä aikaa. Korona-ajan jälkeinen matkakuume näkyy selkeästi lisääntyneissä asiakasmäärissä.

Liedossa koirahoitolaa pyörittävä Johanna Takatalo kertoo, että varausten määrä on selvästi lisääntynyt verrattuna edellisiin vuosiin. Uusia koiria tulee asiakkaiksi koko ajan. Kaurinkosken eläinhoitola laajensi toimintaansa keväällä tuplaten asiakaspaikat, mutta silti tänä kesänä myydään eioota.

– Jos tulee peruutuksia, nekin myydään muutamassa tunnissa. Elokuun puolivälin jälkeen hiukan hiljenee, Takatalo sanoo.

Koronan aikaan eläinhoitolan yhdessä puolisonsa kanssa Rauman Unajalle avannut Lauri Alho kertoo kuluvan kesän oleva ennätyskiireinen. 16 koiran lisäksi Kultatassulan hoitolassa on tällä hetkellä kuusi kissaa, kaksi kania ja yksi kilpikonna.

– Meillä on ollut täyttä toukokuusta asti, ja myös kaikki arkipaikat on suurimmalta osin varattu. Edellisinä kesinä arjet ovat olleen tyhjempiä, Alho sanoo.

Eläinhoitolan omistaja Marja Vaanola: “Yleensä omistajalla on eroahdistusta enemmän kuin koiralla”
Toimittaja Arttu Kuivasen haastattelussa turkulaisen Suvimarjan kennelin hoitolan omistaja Marja Vaanola.

Hoitoloiden palveluita kysytään vuoden ympäri

Ihmisten suhtautuminen hoitoloihin on sekä Alhon että Takatalon mielestä muuttunut vuosien varrella. Jos ennen arasteltiin jättää lemmikkejä hoitolaan, nyt niitä voidaan tuoda hoitoon useamman kerran vuodessa.

– Monet omistajat haluavat viettää koiravapaita viikonloppuja, ja silloin he tuovat lemmikkinsä meille hoitoon vuodenajasta riippumatta, Takatalo kertoo.

Molemmat hoitolat tarjoavat myös päivähoitopalvelua.

– Meillä käy paljon vakituisia asiakkaita, jotka tuovat lemmikkinsä kerran tai kahdesti viikossa hoitoon. Täällä ne pääsevät leikkimään ja sosialisoitumaan, Alho selittää.

Yleisin syy tuoda lemmikki hoitolaan on edelleen lomamatka. Hoitoajat vaihtelevat viikonlopusta viikon tai kahden jaksoihin. Kultatassulassa on myös muutamia parin kuukauden hoidokkeja.

Alho iloitsee siitä, että ihmisten asenteet lemmikkien tarpeista ovat pikkuhiljaa muuttumassa.

– Nykyään esimerkiksi kissoillekin halutaan tarjota sosiaalista kanssakäymistä, ei vain pelkkää ruokintaa. Meillä ne saavat paljon rapsutuksia, Alho kertoo.

Kaurinkoskella suurin osa koirista viipyy hoitolassa viikosta kahteen. Töitä tiuhaan vaihtuvien asiakkaiden kanssa saa tehdä aamusta iltaan eikä tunteja lasketa.

– Tämä on silti maailman parasta työtä, Takatalo naurahtaa.

Juttuun lisätty Marja Vaanolan radiohaastattelu 25.7.2023 kello 13.30.

Suosittelemme