Imatralla Laurinkadulla syttyi viime yönä tuhoisa rakennuspalo omakotitalossa tiedottaa Etelä-Karjalan pelastuslaitos. Yksi henkilö loukkaantui lievästi ja hänet on kuljetettu ensihoitoon Etelä-Karjalan keskussairaalaan.
Loukkaantuminen ei pelastuslaitoksen päivystyksen mukaan ole vakava, mutta sisään hengitetyn savun aiheuttamien haittojen vuoksi henkilö saa sairaalahoitoa.
Pelastuslaitoksen mukaan palanut rakennus on asumiskelvoton ja sen kattoa on jouduttu purkamaan sammutustöiden yhteydessä. Syttymissyytä ei tiedetä, mutta palon epäillään alkaneen omakotitalon terassilta. Sammutustyöt on saatu loppuun lauantaiaamulla ja pelastuslaitos valvoo rakennusta.
Etelä-Karjalan pelastuslaitosta työllisti yöllä myös Lappeenrannassa syttynyt autiotalon palo. Autiotalo sijaitsee Tiuruniemellä, Kylpyläntiellä Holiday Club -kylpylän liepeillä.
Autiotalon palo ei ole aiheuttanut henkilövahinkoja. Pelastuslaitoksen päivystyksen mukaan talo paloi purkukuntoon ja savua levisi yöllä lähiympäristöön.
Palon syttymissyytä ei toistaiseksi tiedetä, mutta poliisi on kutsuttu paikalle. Syttymissyytä tutkitaan, ja sammutustyöt olivat vielä aamulla käynnissä.
Kumpikaan paloista ei aiheuttanut leviämisvaaraa tai vahinkoa lähiympäristöön savua lukuun ottamatta.