Vuoden ikäinen belgianpaimenkoira malinois Anneli suuntaa rivakasti palaneen talon raunioihin. Nuuhkinta alkaa, ja pian ohjaajan tekemä kätkö löytyy. Häntä vispaa innostuksesta.
Anneli on tutustumassa työelämään. Isona siitä tulee palo- ja eritekoira.
Annelin avulla pyritään selvittämään, onko tulipalo tahallaan sytytetty ja onko palo saanut alkunsa palavista nesteistä. Lisäksi Anneli koulutetaan tunnistamaan siemennesteen haju. Osaamista tarvitaan seksuaali- ja väkivaltarikosten tutkinnassa.
Koiranohjaaja ja teknikko Jussi Huhtakallio Sisä-Suomen poliisista kehuu Annelia ja kertoo kätkön olleen helpohko.
– Koulutusvaiheessa niiden pitää olla riittävän helppoja, jotta koiran itsevarmuutta saadaan vahvistettua.
Palokoiran ansiosta tutkittavia näytteitä tarvitsee ottaa vähemmän
Annelin peruspäivään kuuluu lenkkeilyä ja perheen kanssa yhdessäoloa. Etsintäharjoitukset ujutetaan arkeen.
Kun nenänkäytön perusteet on opeteltu ensin kotioloissa, Anneli pääsee oikeille palopaikoille treenaamaan palavien nesteiden löytämistä.
Huhtakalliolla on pitkä kokemus koirien kouluttamisesta. Ensimmäinen koira hyppäsi partioautoon Huhtakallion mukana vuonna 2007.
– Koiran ominaisuudet alkavat näkyä noin puolen vuoden iässä. Se on vähän kuin arvan ostaisi eli koskaan ei tiedä, tuleeko koirasta poliisikoira.
Jos kaikki sujuu hyvin, Anneli valmistuu vuoden 2023 lopulla ja pääsee oikeiden töiden ääreen. Työuraa sillä on edessä 10-vuotiaaksi asti.
Suomen poliisilla on noin 250 koiraa. Lähtökohtaisesti Annelin, kuten muidenkin palokoirien, toimialue on koko Suomi. Pirkanmaalla palokoiria on käytetty viimeisten kuukausien aikana paljon, sillä alueella on ollut lukuisia tulipaloja.
Koiran avulla rakennuksista paikannetaan mahdollisia paloaineita, jonka jälkeen teknikot ottavat kohdasta näytteet, Huhtakallio selventää palokoiran roolia tutkinnassa.
– Kun koira käy palopaikalla, tutkittavia näytteitä tarvitsee ottaa vähemmän, Huhtakallio sanoo.
Koira voi etsiä myös nesteen kuljettamiseen käytettyä astiaa tai ilmaista sytytysainejäämiä vaatteista ja kengistä.
Erikoiskoiran työ on intensiivistä. Huhtakallio korostaa myös koiran vapaa-ajan olevan tärkeää. Annelikin nauttii tavallisista lenkeistä ja muiden koirien kohtaamisesta kuin kuka tahansa kotikoira.
Työtehtävien aikana erikoiskoiraa ei kuitenkaan saa lähestyä.
– Kun koira on töissä, sitä ei missään nimessä saa mennä häiritsemään. Työtehtävä saattaa mennä pilalle, Huhtakallio sanoo.