Uudessakaarlepyyssä Aspnäsintiellä oli omakotitalossa tulipalo keskiviikkona aamupäivällä.
Palo oli saanut alkunsa kaksikerroksisen omakotitalon pesutiloissa sijaitsevasta sähkölaitteesta. Pesutilat sijaitsevat talon ensimmäisessä kerroksessa.
Palon vauriot sijoittuvat kylpyhuoneeseen, mutta koko rakennus kärsi savuvahingoista. Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.
- Talo vaatii todennäköisesti remontin ennenkuin se voidaan ottaa uudelleen käyttöön savuvahinkojen vuoksi, sanoo päivystävä palomestari Teemu Jumpponen Pohjanmaan pelastuslaitokselta.
Talossa oli palon alkaessa sisällä yksi ihminen. Hän heräsi paloon ja ehti poistua talosta. Myös talon koira pääsi talosta ulos. Asunnossa oli myös kaksi kissaa, joiden pelastuslaitos arvelee myös pelastautuneen ulos talosta.
- Kissoja ei ainakaan ole talon sisältä löytynyt, sanoo päivystävä palomestari Teemu Jumpponen.
Palo sammutettu ja ja palopaikalla on raivaustyöt menossa.