Poriin avataan syksyllä kaupungin ensimmäinen koirametsä. Koirametsät ovat aidattuja metsäalueita, joita asiakkaat voivat varata yksityiseen käyttöönsä koirien vapaana pitoa varten.
Noin neljän hehtaarin aidattua aluetta rakennetaan parhaillaan Viasvedelle. Aluetta siistitään ja sinne tehdään polkuja, mutta pääasiassa metsä saa olla luonnonmukaisessa tilassaan. Metsäalueelle rakennetaan myös wc-tiloja ihmisiä varten.
Yrittäjä Katri Laaja kertoo, että idea koirien omasta metsästä on ollut olemassa jo useamman vuoden. Ajatus lähti osittain omista koirista.
– Meillä on metsästyskoiria, muun muassa ajavia mäyräkoiria. Niitä voi pitää vapaana ainoastaan metsästyskauden aikana, muulloin lenkitämme omatkin koirat narun päässä.
Laaja kertoo myös huomanneensa Porin seudulla tarpeen paikalle, jossa koirat pääsisivät kunnolla juoksemaan.
– Koirapuistot ovat usein sen verran pieniä, että isompi koira kun pääsee vauhtiin, niin se jo törmää aitaan, Laaja naurahtaa.
Turvallinen koirille
Katri Laajan mukaan koirien tai ihmisten määrää ei tulla rajoittamaan. Metsä vuokrataan aina omaan käyttöön, eikä siellä siis ole yhtä aikaa useita porukoita.
– Koirat voivat olla metsässä vapaana turvallisesti, vieraita ei tule vastaan kulman takaa.
Koirametsä pyritään avaamaan syyskuun alussa.
Koirametsiä on viime aikoina perustettu eri puolille Suomea. Ylen tammikuussa tekemän jutun mukaan niitä oli silloin koko maassa parikymmentä. Ennen Poria Satakuntaan on avattu yksi koirametsä Raumalle.