– Olen kilpailuhenkinen ihminen ja haluan menestyä.
Laulaja Tuuli (oik. Tuuli Oikarinen) huokuu itsevarmuutta. Hän on viimeisen päälle hiottu poptähti, kun hän poseeraa huomiota herättävissä sinisissä hiuksissaan.
Oikarinen osallistui lapsena laulukilpailuihin ja julkaisi ensimmäisen albuminsa varhaisteininä. Nopea menestys kuitenkin kuivui kasaan, eikä ura lähtenyt samalla tavalla lentoon kuin toisilla teinitähdillä Robinilla ja Isac Elliotilla. Se oli kasvavalle nuorelle kova pala, ja hän masentui.
Nyt 24-vuotias Tuuli on tunnettu somekasvo ja artisti uuden uran kynnyksellä. Laulajan uudet kappaleet ovat nousseet Spotifyn kuunnelluimpien biisien joukkoon. Parikymppinen artisti kasvatti vuosien ajan itselleen itseluottamusta, jotta ei enää välittäisi huutelijoiden kommenteista.
Lyhyt tähdenlento
Tuulin laulajanura sai todella lentävän lähdön jo lapsena. Hän voitti alle 10-vuotiaana kaksi lasten laulukilpailua Staraskaban ja Karusellin vuonna 2009.
Staraskabassa taso oli kova, sillä kisaan osallistuivat samana vuonna Robin, Viivi ja Erika Vikman.
Espoossa varttuneelle Tuulille oli pienestä asti selvää, mikä hänen kutsumuksensa on. Hän halusi laulaa ja esiintyä. Laulukilpailuissa hän pääsi esiintymään yleisön eteen ja se vain vahvisti käsitystä.
Aikuisena hän on kysynyt äidiltään, miten tämä uskalsi päästää lapsensa kilpailuihin. Jos vaikka jokin olisi mennyt mönkään.
– Äiti sanoi tienneensä, että olen hyvä laulamaan, joten hänellä ei ollut mitään huolta. Hän halusi vain nähdä minun loistavan.
Varsinainen artistiura käynnistyi vasta vuonna 2012, kun Tuulin esikoissingle Salaisuudet ja samanniminen albumi julkaistiin. Nuoreen laulajaan oli kova luotto, sillä taustajoukoissa olivat muun muassa The Rasmuksen Lauri Ylönen ja Pauli Rantasalmi.
Suosio jäi tähdenlennoksi. Samaan aikaan breikkasi Robin ja myöhemmin Isac Elliott, jotka saivat aikaan suoranaista fanihysteriaa.
Häpeä ja masennus
Tuulin nopeaa suosiota seurasi yhtä nopea pudotus. Suuren keikkakysynnän ja platinalevyjen jälkeen toisen albumin tekeminen tuntui teini-ikäisen kohdalla vaikealta.
Laulaja pohtii nyt, että hän kasvoi ja kehittyi tuolloin niin nopeasti, ettei potentiaalinen biisi toiminut enää muutaman kuukauden päästä. Samaan aikaan ei saisi kuulostaa liian aikuiselta mutta ei myöskään lapselta.
Laulaja ei ole aikaisemmin juuri puhut julkisesti, kuinka pahalta artistiunelman kariutuminen tuntui.
– Masennuin sen kaiken seurauksena. Kaikki tapahtui niin nopsaan, ettei sitä kerennyt prosessoida.
Tuuli alkoi myös häpeillä julkaisemaansa musiikkia. Salaisuudet-kappale oli jakanut mielipiteitä, ja laulajan päässä pyöri vain negatiivinen palaute.
– Vaikka olin aluksi iloinen kaikesta tapahtuneesta, niin hetkellisesti vajosin ajattelemaan, että onko tämä hirveän noloa. Eikö mun sittenkään pidä laulaa ja unelmoida.
Itseluottamusta somesta
Pettymystä seurasi hiljaiselon aika. Tuuli keskittyi kouluun, sillä hänellä ei ollut musiikillisesti mitään annettavaa ja voimavarat olivat lopussa.
Hän alkoi tehdä videoita Youtubeen 17-vuotiaana. Laulaja halusi kertoa itsestään ja tuoda esille itselleen läheisiä puheenaiheita.
– Tein videoita aknesta. Mulla oli vuosikausia iho-ongelmia, ja sen esille ottamisella annoin vertaistukea ihmisille.
Vuosien aikana Tuulista on tullut näkyvä somepersoona. Tällä hetkellä hänellä on Tiktokissa 155 000 seuraajaa, Instagramissa 90 000 ja Youtubessa 83 000.
Somen kautta Tuuli sai kerättyä takaisin itseluottamusta. Hän tajusi, ettei pidä antaa liikaa valtaa muille, koska silloin pienentää itseään ja alkaa epäillä omia visioitaan.
– Mä luulen, että mä löysin sellaisen I don’t give a fuck -asenteen.
Uutta musiikkia asenteella
”Fleda mintis, keho tikis
Näkee kaukaa, se on nähny vaivaa
Lifestyle, fitness, mindset, business
Jos tahtoo tuloksii nii täytyy grindaa”
Näin Tuuli laulaa tänä vuonna julkaistulla OnlyFans-kappaleella.
Lapsitähdestä ei ole enää tietoakaan, kun päälle parikymppinen kertoo rohkeasti elämästään.
Laulaja uskoo yllättäneensä yleisön, kun biisit ovatkin r&b-vaikutteisia iskelmällisten sijaan.
Asenne on hänen mukaansa samanlainen kuin miesräppäreillä. Se on paikoitellen röyhkeää.
– Musta tuli asennemuija. Mä menin vähän äijien pelikentälle. Tulin kuokkimaan.
Yleisö vaikuttaa ottaneen Tuulin uuden tyylin hyvin vastaan, sillä kappaleet ovat nousseet Spotifyn kuunnelluimpien joukkoon. Vetoapuna ovat toki olleet biiseillä vierailevat ykkösräppärit Ibe, Costi ja Cledos.
Tuuli on tehnyt uutta musiikkia pari vuotta. Hänellä on levytyssopimus Jare Tiihosen eli Cheekin omistaman Liiga Musicin kanssa.
Ex-lapsitähti tietää, että hän joutuu edelleen kohtaamaan ennakkoluuloja. Hän on kuullut, että juorupalstoilla arvellaan hänen olevan pelkästään Tiihosen muokkaama tuote.
– Jare on halunnut antaa mulle tilaa, ja hän haluaa, että teen itse omat päätökseni. Arvostan häntä todella paljon, koska hänellä on niin hieno ura takana.
Tuulin uusi albumi W1indy Season julkaistaan perjantaina ja siltä löytyy sinkut kuten Windy Season, Redflag ja OnlyFans. Biisien sanoituksissa vilisee poikkeuksellisen paljon englantia tai finglishiä eli suomen ja englannin sekoitusta.
– Tämä on ehkä haaste vanhemmalle kuuntelijakunnalle. He voivat arvuutella, että mitähän se sinitukkainen muiduliini siellä lauleskelee.