”Pyydän anteeksi kaikilta, jotka ovat tekstit lukeneet ja niistä pahoittaneet mielensä tai kokevat ne epäasialliseksi. Anteeksipyyntöni on täysin aito.”
Näin valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) kommentoi heinäkuussa anteeksipyyntöä, jonka hän oli esittänyt viestipalvelu Twitterissä vanhoista rasistisista kommenteistaan.
Anteeksipyynnön aitoutta ja sen riittävyyttä on kyseenalaistettu. Muun muassa oppositio haluaa eduskunnan äänestävän Purran luottamuksesta.
Milloin anteeksipyyntö on aito? Milloin voi antaa anteeksi ja mitä se tarkoittaa? Tässä jutussa näkemyksensä kertovat Espoon hiippakunnan piispa Kaisamari Hintikka, filosofi Antti Kauppinen ja yhteiskunnallis-historiallisen kasvatuksen professori Jan Löfström.
Piispa: Anteeksipyyntöön kuuluu katumus
Kristillisessä perinteessä anteeksianto kytketään anteeksipyytäjän katumuksen kokemukseen.
Anteeksipyyntö on katumusprosessin päätös, mutta samalla uuden alku, sanoo Espoon hiippakunnan piispa Kaisamari Hintikka.
– Katumus kulminoituu parhaimmillaan anteeksipyyntöön ja anteeksi saamiseen. Mutta siitä seuraa jotain: prosessi toivottavasti jatkuu uudistuksena, jossa ihminen korjaa tekemistään, olemistaan tai ajatteluaan sellaiseen suuntaan, ettei samaa asiaa tarvitsisi pyytää enää anteeksi.
Katumuksen ja anteeksiantamisen käsittelyn tärkeyttä kuvastaa kristinuskossa rippi tai sielunhoidollinen keskustelu, jossa pääsee puhumaan omista synneistään.
– Pappi tai muu sielunhoitaja on se, joka lopuksi sanoo ääneen sen, mitä Jumala haluaa jokaiselle sanoa: että kaikki sinun syntisi, teot ja tekemättä jättämiset annetaan anteeksi.
Jumalan anteeksianto on ehdoton, mutta ihmiseltä se ei aina onnistu
Kristinuskossa Jumala rakastaa ihmistä ehdoitta ja antaa anteeksi pahimmatkin teot. Tämän tulisi heijastua myös ihmisten välille, kuten Isä meidän -rukouksessa sanotaan: ”Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.”
Helppoa ehdoton anteeksianto ei kuitenkaan ole, Hintikka sanoo.
– On ymmärrettävää, ettei se aina onnistu. Mutta tähän sovinnon eteenpäin jakamiseen meitä siitä huolimatta kutsutaan.
Hintikka kehottaa arvioimaan, osoittaako anteeksipyytäjä aitoa katumusta teostaan.
Oli kyse politiikasta tai läheisestä ihmissuhteesta, anteeksipyynnössä tulisi olla kyse siitä, mitä on itse tehnyt. Hintikka on huomannut poliittisessa ja muussakin keskustelussa, että moni pyytää anteeksi sitä, että on pahoittanut jonkun mielen.
– Se ei ole oman teon anteeksipyytämistä.
Anteeksipyyntö pitäisikin säästää hetkeen, kun todella katuu tekoaan. Hintikka ajattelee, että poliitikoilla ja muilla arvojohtajilla on tässä erityisen suuri vastuu.
– Heidän tekemisensä säteilevät erityisen laajasti ja vaikuttavat siihen, mitä yhteiskunnassa ajatellaan oikeasta ja väärästä, katumuksesta ja ihmisen pyrkimyksestä korjata omaa toimintaansa.
Filosofi: Anteeksipyynnössä alistutaan uhrin syytettäväksi
Anteeksipyynnön pyrkimys on korjata tasapaino tekijän ja uhrin välillä, sanoo filosofi Antti Kauppinen. Kauppinen on käytännöllisen filosofian professori Helsingin yliopistossa.
Kun joku tekee vääryyttä toista kohtaan, tasavertaisesta moraalisesta suhteesta tulee näiden osapuolten välillä mahdoton.
– Väärintekijä nostaa siinä itsensä toisen yläpuolelle.
Anteeksipyynnössä väärän teon tekijä puolestaan alistuu uhrin moitittavaksi ja syytettäväksi. Tähän kuuluu Kauppisen mukaan olennaisesti se, että anteeksipyytäjä myöntää tehneensä väärin ja ilmaisee katumusta sekä syyllisyyttä teostaan.
Lisäksi aitoon anteeksipyytämiseen kuuluu eteenpäinkatsova ulottuvuus, Kauppinen sanoo.
– Tekijä sitoutuu siihen, ettei jatkossa toimi samalla tavalla vaan muuttaa asenteitaan ja toimintaansa.
Keneltä ja mitä oikeastaan pyydetään anteeksi?
Anteeksiannossa on Kauppisen mukaan puolestaan kyse siitä, että uhri luopuu kielteisestä asenteesta tekijää kohtaan. Silloin uhri on valmis normaaliin moraaliseen suhteeseen tekijän kanssa.
Jotta anteeksianto on mahdollista, onkin tärkeää, että väärin tehnyt pyytää anteeksi nimenomaan heiltä, joita vastaan hän on rikkonut.
Esimerkiksi Purran anteeksipyyntö ei ollut suoraan kohdistettu niille vähemmistöille, joihin halventava kielenkäyttö kohdistui, Kauppinen sanoo.
– Se ei korjaa tekijän ja uhrien välistä suhdetta ennalleen tai hyväksyttävälle tasolle.
Muun muassa politiikan kentällä esiintyykin Kauppisen mukaan aitojen anteeksipyyntöjen sijaan tapauksia, joissa poliitikko pyytää anteeksi, mutta selvästi katuu tekoaan vain siksi, että siitä on haittaa omalle uralle tai ajamalle asialle. Tästä voi kieliä se, että pyydetään anteeksi teon aiheuttamaa mielipahaa.
Silloin anteeksianto ja sen myötä moraalinen tasapaino eivät voi toteutua. Täysin merkityksetön tällainen ‘tekoanteeksipyyntö’ ei Kauppisen mukaan kuitenkaan ole.
– Se on jo jotain, että suostuu siihen teatteriin: myöntää esimerkiksi sen, että olkoon meillä yhteiskunnassa tällaiset normit, jotka kieltävät tällaisen puheen vähemmistöistä.
Anteeksipyyntö ilman tekoja voi olla ”halpaa puhetta”
Anteeksipyyntö voi olla osa imagonhallintaa, sanoo myös Turun yliopiston historiallis-yhteiskunnallisen kasvatuksen professori Jan Löfström. Löfström on perehtynyt historian vaikeiden tapahtumien käsittelyyn esimerkiksi valtioiden esittämien anteeksipyyntöjen muodossa.
– On esimerkkejä siitä, että anteeksipyynnöllä halutaan antaa vaikutelma, että ollaan jonkin moraalisen kysymyksen suhteen tietyllä kannalla, vaikka se ei ehkä vakaumuksellisesti pidä paikkaansa. Tällä voidaan saavuttaa vaikkapa hyväntahtoisuutta joltain suunnalta tai laannuttaa kritiikkiä ja arvostelua joltain suunnalta.
Konkreettisilla toimenpiteillä voi joissain tapauksissa Löfströmin mukaan olla suuri merkitys sille, että anteeksipyyntö tulkitaan aidoksi.
– Anteeksipyyntöä epäillään joskus halvaksi puheeksi. Haluttaisiin nähdä jotain sen rinnalla: esimerkiksi että poliitikko vaikuttaa lainsäädäntöön tai muuhun päätökseen, joka antaa tukea politiikalle, mitä anteeksipyynnössä halutaan edistää.
Tyhjiltä tuntuvat poliittiset anteeksipyynnöt voivat jopa aiheuttaa haittaa. Näin kävi esimerkiksi Yhdysvalloissa Barack Obaman ensimmäisellä presidenttikaudella, kun kongressi pyysi alkuperäiskansoilta anteeksi sitä, miten heitä on kohdeltu.
Moni alkuperäiskansojen edustaja koki eleen laimeana muun muassa siksi, että anteeksipyyntö upotettiin osaksi lainsäädännöllisiä tekstejä eikä presidentti esittänyt sitä suullisesti alkuperäiskansoille. Lisäksi anteeksipyynnön yhteydessä mainittiin erikseen, ettei se oikeuta alkuperäiskansoja saamaan rahallisia korvauksia Yhdysvalloilta.
Toisaalta myös sitä on saatettu moittia, että historiassa tapahtuneesta vääryydestä on tarjottu yhteisölle rahaa tai korvauksia ilman anteeksipyyntöä, Löfström huomauttaa.
– On ajateltu, että rahalla yritetään ostaa itsensä vapaaksi moraalisesta rikkomuksesta. Anteeksipyyntö ei siis ole vähämerkityksellinen ele. Mutta se on kuitenkin symbolinen ele.