Hyppää sisältöön

Millaista rasismia Suomessa esiintyy? Kerro kokemuksesi, teemme juttua

Rasismikeskustelu käy kuumana, ja suomalaiset ovat erimielisiä siitä, miten rasismiin Suomessa suhtaudutaan.

Helsingin Senaatintorilla oli 3. kesäkuuta 2020 tuhansia ihmisiä, jotka osallistuivat Black lives matter -mielenosoitukseen.
Rasisminvastainen mielenosoitus vuonna 2020 Helsingin Senaatintorilla. Kuva: Silja Viitala / Yle
YLE

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Noin puolet Ylen tuoreeseen kyselyyn vastanneista katsoi, että rasismiin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti.

Päinvastoin ajatteli lähes yhtä moni vastaaja. Heidän mielestään rasismiin suhtaudutaan Suomessa jo riittävällä vakavuudella.

Haemme tässä kyselyssä henkilökohtaisia kokemuksia rasismista. Missä tilanteissa rasismia esiintyy?

Kyselyssä rasismista käytetään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen määritelmää:

Rasismi on ajatusmalli. jossa ihmisryhmiä määritellään alempiarvoiseksi esimerkiksi etnisen alkuperän, ihonvärin, kansalaisuuden, kulttuurin, äidinkielen tai uskonnon perusteella.

Toivomme sinun vastaavan kyselyyn alla olevalla lomakkeella. Haemme haastateltavia ja käsittelemme aihetta TV1:n A-studion lähetyksessä ja Yle.fi-verkkosivulla.

Suosittelemme