Hyppää sisältöön

Venetsialaislauantaina ilotulitus on sallittua Kanta-Hämeessä taajama-alueiden ulkopuolella ilman erillistä ilmoitusta

Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen päätös on voimassa toistaiseksi. Aiemmin päätös tehtiin joka vuosi erikseen.

Kultainen ilotulitusräjähdys,
Venetsialaisia vietetään tänä vuonna lauantaina 26. elokuuta. Kuvituskuva. Kuva: Kristiina Lehto / Yle
Tiina Kokko

Kanta-Hämeessä venetsialaisviikonloppuna ilotulitus on sallittua taajama-alueiden ulkopuolella Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen päätöksellä. Taajama-alueella ilmoitus on kuitenkin edelleen tehtävä pelastusviranomaiselle viisi vuorokautta ennen tapahtumaa.

Aiemmin päätös venetsialaisviikonlopun kuluttajakäyttöön tarkoitettujen ilotulitteiden sallimisesta tehtiin vuosittain. Nyt lupa on voimassa toistaiseksi, kertoo pelastuspäällikkö Tero Haapala Kanta-Hämeen pelastuslaitokselta.

Päätös koskee venetsialaisviikonlopun lauantaita, jolloin voi ilotulittaa iltakuuden ja puolenyön välisenä aikana. Ilotulitteita voi ampua, jos sää sallii, eikä metsäpalovaroitus ole voimassa.

Ilotulituksessa on noudatettava turvallisuusohjeita. Ilotulitteen käyttäjä on vastuussa tulitteiden oikeasta käytöstä sekä käytöstä aiheutuneista vahingoista, pelastuslaitoksen tiedotteessa muistutetaan.

Venetsialaiset on veneily- ja mökkeilykauden päätösjuhla.

Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkkosivuilla.

Suosittelemme