Hyppää sisältöön

Madot olivat jäässä 46 000 vuotta – sitten tutkijat herättivät ne ikiunesta

Pieni ryhmä matoja löytyi 40 metrin syvyydestä kaivetusta Siperian ikijäästä.

Tutkijaryhmä herätti henkiin 46000 vuotta ikijäässä uinuneita matoja.
Olli-Pekka Sulasma

Kolmen saksalaisen biologian tutkimuslaitoksen tutkijaryhmä on onnistunut elvyttämään matoja, jotka ovat olleet horroksenomaisessa tilassa, jossa aineenvaihdunta pysähtyy, eli kryptobioosissa 46 000 vuoden ajan.

Madot oli alunperin kaivanut esiin venäläinen tutkijaryhmä vuonna 2018 Siperian ikijäästä 40 metrin syvyydestä.

– Tärkein löydös oli itse asiassa, että pystyimme tunnistamaan uuden lajin. Emme löytäneet mistään geneettistä sekvenssiä, joka olisi sama kuin löytämissämme madoissa eli kyseessä on uusi laji, sanoo tohtori Philipp Schiffer Kölnin yliopistosta uutistoimisto Reutersille.

Uuden lajin tieteellinen nimi on panagrolaimus kolymaensis.

– Tämä pieni mato on matkalla Guinnessin ennätysten kirjaan oltuaan horrostilassa paljon pidempään kuin kukaan on pystynyt uskomaan sen olevan mahdollista, sanoo toinen tutkimusryhmän jäsen Teymuras Kurzchalia.

Madot elvytettiin antamalla niille ruokaa ja vettä. Ne säilyivät hengissä tämän jälkeen kuukauden, mutta niistä on lisääntynyt 100 sukupolvea uusia matoja.

– Madot näyttävät onnistuneen kehittämään molekyylisen työkalupakin henkiinjäämistä varten, Schiffer sanoo.

Tutkijat ovat päätelleet madoista, että lievä nestevajaus ennen jäätymistä auttoi niitä valmistautumaan kryptobioosiin ja lopulta selviytymään – 80 asteessa.

Tutkimus hyödyttää Schifferin mukaan lajien säilymisen ymmärtämistä ilmaston muuttuessa.

– Opimme asioita, joista on hyötyä sukupuuton uhkaamien lajien pelastamisessa.

Reuters

Suosittelemme sinulle