Hyppää sisältöön

Ruokasienikausi on alkanut monilla puolilla Suomea – etelärannikolla ei ruokasieniä kannata vielä etsiä

Sienisadon määrää on hyvin vaikea ennustaa lajikohtaisesti. Satoon vaikuttaa esimerkiksi sateiden määrä.

Sienestäjä metsässä.
Kantarelleja ja muita alkukauden ruokasieniä esiintyy runsaasti esimerkiksi Keski-Suomessa. Kuva: Tiina Jutila / Yle
STT

Ruokasienikausi on alkanut runsaana monin paikoin Suomea, kertoo yliopistonlehtori Panu Halme Jyväskylän yliopistosta STT:lle. Esimerkiksi kantarelleja ja muita alkukauden ruokasieniä, kuten keltahaperoita ja kehnäsieniä, löytyy runsaasti.

– Näitä löytyy esimerkiksi kaikkialla Keski-Suomessa, mutta myös muualta Suomesta tihkuu tietoa, että näitä on kerätty paljon, Halme sanoo.

Elokuun sienisadosta on kehkeytymässä Halmeen mukaan hyvä. Ruokasienten alkukausi on viime vuotta parempi ainakin Keski-Suomessa.

Maan etelärannikolla sienisato on tällä hetkellä vielä huono, kertoo sieniasiantuntija, Helsingin yliopistossa toimivan luonnontieteellisen keskusmuseon museomestari Pertti Salo.

– Etelässä ei näy sienen sientä maastossa tällä hetkellä, Salo sanoo.

Lahopuut voivat pelastaa sienipiirakan

Sienisatoa on Halmeen mukaan hyvin vaikea ennustaa lajikohtaisesti. Satoon vaikuttavat useat tekijät, esimerkiksi sateen määrä. Jos vettä ei tule tarpeeksi, ei sieniä välttämättä tule.

– Sitten myös kesän lämpötilojen määrällä on merkitystä. Jotkin eteläiset lajit, kuten mustatorvisieni, tarvitsevat arvioni mukaan tarpeeksi lämpöä, jotta niitä tulee, Halme sanoo.

Joidenkin sienien, kuten puiden kanssa yhteydessä olevien tattien, kohdalla myös puun hyvinvointi vaikuttaa Halmeen mukaan sienisatoon.

Museomestari Salon mukaan lähiviikkojen sää näyttää, millainen sienisato on odotettavissa Suomen etelärannikolle.

– Riippuu täysin sateista, milloin sieniä alkaa tulla tänne etelään. Viime syksy oli ihan katastrofaalinen etelärannikolla, Salo sanoo.

Mahdollinen heikko sienisato on Salon mukaan vakava asia myös Suomen puustolle, sillä sienet ottavat veden maasta ja luovuttavat sen puille.

Vaikka sademäärä jäisi heikoksi, ei sienestäjien kannata yliopistotutkija Halmeen mukaan luovuttaa. Lahopuulla kasvavat ruokasienet, kuten koivunkantosieni, voivat tehdä satoa myös pienellä sademäärällä.

– Ne ovat ne sienet, jotka pelastavat sen sienipiirakan, jos tatteja ja kantarelleja ei näy.

Suosittelemme