Sähköauto kätkee sisäänsä korkeajännitteisiä järjestelmiä, joiden sähkövirta voi aiheuttaa vaaratilanteita.
Yle uutisoi kesäkuussa Lahden toriparkissa räjähtäneestä ja myöhemmin palamaan syttyneestä sähköautosta. Autopurkamo Volvoksin toimitusjohtaja Kari Laine kertoo sähköauton haastavan pelastusviranomaisten, vakuutusyhtiöiden ja autokorjaamoiden ohessa myös autopurkamoalaa.
Laineen mukaan vaurioitunutta sähköautoa täytyy tarkkailla tulipaloriskin takia autopurkamolla muutaman päivän ajan. Hän kuitenkin painottaa tulipalojen ja räjähdyksien olevan harvinaisia.
Laineen mukaan sähköauton kanssa on ennen kaikkea huomioitava sähkötyöturvallisuus.
– Vaurioitunutta sähköautoa purkaessa on aina varmistettava, ettei sähkövirta pääse johtumaan auton runkoon.
Myös purettujen sähköauton varaosien säilyttämisessä on huomiotava paloturvallisuus. Paloriski piilee sähköauton käyttövoima-akussa.
Autoalan toimijoille teknistä koulutusta tarjoavan Diagno Finland Oy:n operatiivisen johtajan Frans Malmarin mukaan sähköauton akku olisi hyvä säilyttää vajaassa varausasteessa riskien ja akun ikääntymisen minimoimiseksi.
– Säilyttäisin akkuja noin 30–40 prosentin varausasteessa.
Malmarin mukaan syttyessään vajaassa varausasteessa säilytettävässä akussa on vähemmän energiaa ja se reagoi paloon täyttä akkua heikommin.
Malmari myös painottaa säilytettävien akkujen syttymisen riskin olevan pieni, jos varaosa-akun kunto varmistetaan asianmukaisesti.
Kari Laineen mukaan purettujen sähköautojen akut tulisi säilyttää tiloissa, missä ilma vaihtuu eikä lämpötila pääse kohoamaan kohtuuttoman korkeaksi.
Uhka vai mahdollisuus
Sähköautojen uhista huolimatta Kari Laine näkee niissä mahdollisuuksia.
Hänen mielestään sähköautojen yleistyessä autopurkamoiden henkilöstön työtaakka tulee vähenemään, sillä polttomoottoriajoneuvoihin verrattuna sähköautoissa on huomattavasti vähemmän purettavia komponentteja.
– Työturvallisuus tulee huomioda paremmin, mutta työn määrä tulee vähenemään.
Laineen mukaan sähköautoihin liittyvää työturvakoulutusta on jo hyvin saatavilla.
Uusi asetus
Voimassa oleva EU-direktiivi pyrkii varmistamaan romuajoneuvojen osien ja materiaalien uudelleenkäytettävyyden ja kierrätettävyyden. Direktiivi on annettu alun perin vuonna 2005.
Komissio antoi heinäkuussa ehdotuksen uudesta ajoneuvojen kiertotaloutta koskevasta asetuksesta.
Asetuksen avulla on tarkoitus muun muassa vähentää hiilidioksidipäästöjä, parantaa materiaalien hyödyntämistä ja lisätä kriittisten raaka-aineiden, kuten alumiinin ja luonnonkumin, talteenottoa.
Jälkipäähän panostamista
Kari Laine toivoo uudelta asetukselta entistä tarkempaa ohjeistusta jätteiden erottelulle puretuista autoista.
Hänen mielestään romuauton kierrätysprosessi on nykyisellään epätehokas.
– Ennen kierrättämistä puretusta autosta otetaan polttoaineet, öljyt, akku ja katalysaattori pois, mutta siihen jää suuret määrät muovia ja lasia.
Euroopan komissio on ennustanut, että autoteollisuus on tulevaisuudessa sähkömoottoreiden kestomagneeteissa käytettävien kriittisten raaka-aineiden suurin kuluttaja Euroopassa.
Laineen mukaan autopurkamoala odottaakin tulevalta asetukselta ohjeistusta sähköautojen komponenttien purkamiseen ja kierrättämiseen.
Euroopan komission heinäkuussa antaman ehdotuksen käsittely Euroopan parlamentissa ja neuvostossa alkaa syksyllä. Ympäristöministeriön erityisasiantuntija Eini Lemmelä kertoo Suomen virallisen kannan ehdotukseen olevan vasta tekeillä.
Juttua korjattu 9.8.2023 kello 14.50: Poistettu kohta, jossa todettiin, että säilytettävä varaosa-akku on hyvä ladata täyteen. Korvattu tiedolla, että sähköauton akku olisi hyvä säilyttää vajaassa varausasteessa riskien ja akun ikääntymisen minimoimiseksi.
Mitä ajatuksia juttu sinussa herättää? Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 9.8.2023 kello 23:een saakka.