Hyppää sisältöön

Tutkija: RKP:lle pienikin kannatuksen menetys voi maksaa europarlamentaarikon paikan

RKP on ollut hallituksessa vaikeassa paikassa rasismikohun keskellä, kertoo tutkija Mikko Majander Ajatuspaja Magmasta. Ylen kannatusmittauksessa puolueen kannatus on ollut loivassa laskussa.

Tutkija Mikko Majanderin mukaan RKP:n pienikin kannatuksenlasku voi vaikuttaa puolueen menestykseen tulevissa eurovaaleissa, joissa RKP:lle on ollut aina iso ponnistus saada yksi edustaja EU-parlamenttiin.
Toni Joukanen
Avaa Yle-sovelluksessa

RKP:n vaa'ankieliasema on ollut erittäin tuskallista, kertoi Ylen aamussa tutkija Mikko Majander ajatuspaja Magmasta.

– Ajatellaan, että kun pääsee avainasemaan tai vaa'ankieliasemaan, silloin pienikin puolue pääsee käyttämään valtaa.

Nyt Majanderin mukaan puolue on ollut aidosti rikki ja se näkyy ulospäin.

Hallitusyhteistyössä perussuomalaisten kanssa kipuilleen RKP:n kannatusprosentti on pudonnut 3,9 prosenttiin vastaajista, kun se vielä kaksi kuukautta sitten oli 4,5 prosenttia.

Tuore kysely osui ajankohtaan, jossa hallitus on ollut jatkuvassa kohussa selvittelemässä rasismitapauksia.

RKP ei liittynyt opposition rintamaan

Majander piti kiinnostavana, että RKP ei liittynyt oppositioon vaatimaan istuntokauden keskeyttämistä, vaan vaati jälleen kerran keskusteluja hallituksen sisällä.

– RKP työnsi pallon Petteri Orpolle pääministerille, jolle se toisaalta kuuluukin, Majander totesi.

Majanderin kertoo RKP:n olleen varmasti helpottunut, että se ei joutunut äänestämään valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) luottamuksesta kesällä.

Pääministeri Petteri Orpon (kok.) toiminta on Majanderin mukaan näyttänyt väistelyltä, mikä ei pidemmän päälle näytä hyvältä, kuten ei nyt gallupeissakaan.

Kokoomuksen kannatus on laskenut kesäkuun mittauksesta 2,7 prosenttiyksikköä.

RKP:n kannatuksen lasku voi maksaa europarlamentaarikkopaikan

– RKP:llä on se hankaluus, että heillä on vaalikannatuksessa monta paikkaa jotka ovat aina liipasimella ja pitää voittaa. Ja nyt on eurovaalit tulossa.

Vuoden 2024 europarlamenttivaalit pidetään ensi vuoden kesäkuussa. Suomessa vaalipäivä on sunnuntai 9.6.

Majanderin mukaan RKP:lle on ollut aina iso ponnistus saada yksi edustaja EU-parlamenttiin, ja se on nojannut matalaan äänestysvilkkauteen ja RKP:n uskollisiin äänestäjiin.

– Ei tarvita kuin pieni porukka heidän äänestäjistään, joka pettyy tähän hallitustyöskentelyyn, niin sillä saattaa olla isoja vaikutuksia esimerkiksi tulevissa vaaleissa, eurovaaleissa tai jos katsoo pidemmälle niin seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Parhaillaan RKP:n europarlamentaarikkona toimii Nils Torvalds. Hän on kertonut Ilta-Sanomille ettei aio enää ehdolle.

– Jos me emme toimi nyt suoraselkäisesti, niin pelkään pahoin, että seuraavissa europarlamenttivaaleissa voimme menettää ainoan paikkamme. Tässä ei ole kyse minusta, koska en ole enää ehdolla, Torvalds kertoo Ilta-Sanomille.

Opposition kannatus nousi hallituksen ohi

Ylen tuore puoluekannatusmittaus julkistettiin tänään torstai-aamuna. Siinä SDP kiilasi suosituimmaksi puolueeksi nostamalla kannatustaan 2,2 prosenttiyksikköä. Hallituspuolueet kokoomus ja perussuomalaiset menettivät kannatustaan.

Samalla hallituspuolueiden yhteinen kannatus laski 46,9 prosenttiin, kun se eduskunnan oppositiopuolueilla nousi 51,4 prosenttiin. Eroa on neljä ja puoli prosenttia opposition hyväksi.

Majanderin mukaan opposition ja erityisesti SDP:n hiljaisuus hallituksen rasismikohujen aikaan on ollut viisas ja taktinen veto.

– Nyt kun hallitus kiehuu tavallaan omassa liemessään, niin jos oppositio ruokkisi sitä kovasti, siitä tulisi äkkiä hallituksen ja opposition välinen kiista.

Majanderin mukaan opposition pitää näyttää kyntensä syksyllä, kun tulee kovia ja oikeita poliittisia kysymyksiä.

Lisätty juttuun tieto 3.8.2023 klo 11:58, että RKP:n nykyinen europarlamentaarikko on Nils Torvalds ja että hän on kertonut Ilta-Sanomille ettei aio enää ehdolle.

Suosittelemme