Hyppää sisältöön

Pudasjärven kaupungin talous mureni, säästöjä aiotaan hakea koko henkilöstöä koskevista yt-neuvotteluista ja kuntapalveluista

Pudasjärven kaupungilla on 275 työntekijää, jotka kaikki ovat suunnitellun yt-menettelyn piirissä. Mahdollisten henkilöstövähennysten lisäksi Pudasjärvi aikoo hakea säästöjä muun muassa palveluistaan.

Pudasjärven kaupungintalo
Pudasjärven kaupunki valmistelee kireää säästökuuria, jolla ennakoidaan olevan tuntuvia henkilöstövaikutuksia. Kuva: Timo Nykyri / Yle
Risto Ukkonen,
Hanna Holopainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Pudasjärven kaupunki aikoo aloittaa henkilöstöään koskevat yt-neuvottelut. Tiistaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle esitetään yhteistoimintamenettelyn aloittamista.

Kunnan tiedotteen mukaan neuvottelut koskisivat niin henkilöstövähennyksiä, organisaatiorakenteen muutosta kuin palvelujen uudelleen järjestämistäkin. Taloutta pyritään tasapainottamaan myös muilla säästötoimilla.

Neuvotteluilla arvioidaan olevan olennaisia henkilöstövaikutuksia. Yt-menettely koskee kaupungin kaikkia 275:tä työntekijää. Alustavaksi henkilöstövähennystarpeeksi arvioidaan 25 työntekijää. Irtisanomisia olisi todennäköisesti tulossa, mutta muitakin vaihtoehtoja henkilöstökulujen säästöille olisi.

– Kenenkään tehtävä ei ole tarkastelun ulkopuolella. Se ei välttämättä tarkoita, että työsuhde päättyy. Voi olla, että työtehtävä muuttuu. Vaihtoehtona ovat myös osa-aikaistamiset ja lomautukset, tosin lomautuksilla ei päästä pysyvään säästöön, sanoo Pudasjärven kaupunginjohtajan sijainen, hallintojohtaja Henri Pätsi.

Suppeampia henkilöstöä koskevia yt-menettelyjä on jo menneillään, ne liittyvät työllisyyspalveluiden siirtoon kunnille, sekä Oulunkaaren ympäristöpalvelujen toiminnan laajentumiseen Puolangan puolelle.

Pudasjärven kaupungin mukaan sen taloudellinen tilanne on heikentynyt huomattavasti ennakoidusta talouskehityksestä. Kaksi edellistä vuotta ovat jo olleet alijäämäisiä, ja kaikki lähivuodet ensi vuodesta alkaen näyttävät voimakkaasti alijäämäisiltä ilman huomattavia säästötoimia.

Henri Pätsin mukaan palveluverkostosta voitaisiin säästöjen saamiseksi tarkastella muun muassa kouluverkkoa, asiointiliikennettä sekä erilaisia yhdistys- ja yrityspalveluita ja -tukia.

Pudasjärven kaupunki aikoo myös karsia tulevaisuuden investoinneistaan. Kunnallisveroprosentin korottamista harkitaan, Henri Pätsi kertoo.

Päivitetty juttua 4.8. kello 10.15 kaupunginjohtajan sijaisen, hallintojohtaja Henri Pätsin kommenteilla.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.

Suosittelemme