Nokianvirran ranta-alueella, lähellä kaupungin keskustaa on puunkäsittelyn jäljiltä paljon pilaantuneita maita. Alueella on toiminut saha ja sinne on aikanaan läjitetty myös ulkopuolelta tuotuja jätteitä. Nyt aluetta puhdistetaan, koska paikalle kaavaillaan isoa asuinaluetta.
Puhdistustöitä valvovan insinööritoimisto Afryn projektipäällikkö Risto Valo kertoo, että tähän mennessä alueelta on poistettu liki 50 000 tonnia pilaantuneita maamassoja.
Suurimmat haitta-aineiden pitoisuudet sekä massamäärät ovat Nokian kartanon itäpuolisella täyttöalueella, missä entinen ojanotko on täytetty entisen kiisupaahtimon raskasmetallipitoisilla jätteillä. Maaperässä on muun muassa nikkeliä, sinkkiä, kobolttia ja arseenia. Pilaantunutta maata on tällä alueella enimmillään 5–6 metrin syvyydellä.
Alueelle on valmisteilla kaava, jonka mukaan kunnostettavalle alueelle tulee uusi asuinalue yli 1 500 ihmiselle.
Ranta-alueelta poistettu myös betonirakenteita
Lähellä rantaa sijaitsee entinen puunsuojausalue, jossa pintamaita on kaivettu noin neljän metrin syvyyteen. Siellä haitallisia puunsuojausaineita on levinnyt hiukan arvioitua laajemmalle ja syvemmälle. Myös puunsuojausalueen maaperässä on todettu raskasmetallipitoista maa-ainesta.
– Maaperästä on lisäksi poistettu sahan vanhoja massiivisia betoniperustuksia, mikä on ollut melko iso urakka, Valo kertoo.
Kunnostusalueiden pintakerroksista on kaivettu erilleen pilaantumattomia massoja, joita tulleen hyödyntämään alueen täytöissä.
– Täyttöalueelta on kaivettu erilleen noin 2 000 tonnia vuosikymmeniä maassa ollutta haketäyttöä niin puhtaana, että sitä on voitu hyödyntää polttoaineena haketta polttavassa lämpölaitoksessa.
Kunnostusta valvoo Pirkanmaan ely-keskus. Ylitarkastaja Satu Honkasen mukaan pilaantuneiden maa-alueiden puhdistushankkeissa on tyypillistä, että puhdistusta vaativa alue osoittautuu ennakkotutkimusten perusteella arviota laajemmaksi.
Kaavan käsittely jatkuu alkusyksystä
Nokian kartanon alueen rakentamissuunnitelmista uutisoitiin keväällä 2022. Nokian kaupunkikehitysjohtaja Mikko Nieminen kertoo, että asia on kaupungin puolesta edennyt suunnitellusti ja kaavoitusta on valmisteltu yhteistyössä maanomistajan kanssa.
Alueen kaavaluonnos valmistui loppukeväästä. Kaavan käsittely jatkuu alkusyksystä kaavaehdotuksen valmistelulla.
Maaperän kunnostus saataneen valmiiksi vuoden loppuun mennessä. Urakan maksaa Nokia-yhtiö.
Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.