Hyppää sisältöön

Myrsky jäämässä aiempaa ajatusta pienemmäksi, silti on syytä varautua koviin ukkosiin ja tuulenpuuskiin

Vaikka matalapaine ei tule niin pohjoiseen kuin ennustettiin, ukkosten riski on suuri Kainuussa.

Salamointia Kemijoen yllä.
Arkistokuvan salama on kuvattu Kemijoella vuonna 2022. Kuva: Olli-Pekka Louniala / Yle
Heikki Rönty

Alkuviikolle odotetut rajuilmat ovat jäämässä Suomessa ennakoitua lievemmiksi, sillä matalapaineen keskus ei tule Suomeen.

Suuressa osassa maata on tiistaina voimassa säävaroituksia. Kainuussa on voimassa varoitus rajusta ukonilmasta, jonka yhteydessä voi olla erittäin voimakkaita ukkospuuskia sekä tuulivaroitus voimakkaasta kaakkoistuulesta ja varoitus tukalasta helteestä.

– Suurin ukkosten riski on Kainuu–Oulu–Meri-Lappi-vyöhykkeellä, sanoo meteorologi Hannu Valta Ilmatieteen laitokselta.

Ukkoskuurojen todennäköisyys kasvaa alueella myöhään iltapäivällä, kello 16 jälkeen.

Kainuun pelastuslaitos kehottaa varautumaan sähkökatkoihin ja keräämään irtonaiset esineet pois pihamaalta. Lisäksi on syytä tarkistaa veneiden kiinnitykset ja välttää lähtemistä vesille.

Kainuussa lämpötila voi nousta lähelle 30 astetta.

Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.

Suosittelemme