Hans-myrsky on iskenyt voimalla Pohjoismaihin. Ruotsissa ja Norjassa tulvii, ja Norjassa on nähty myös maanvyöryjä.
Lue myös: Yle seuraa Suomen rajuilmaa ja Pohjoismaiden myrskyjä.
Ruotsissa myrsky on aiheuttanut tulvan Jämntlannin Åressa, joka tunnetaan hiihtokeskuksestaan. Åren keskustan lähellä lähellä virtaava Susabäcken-puro on paisunut ja uhkaa rakennuksia, kertoo yleisradioyhtiö SVT.
Asukkaita on käsketty pysymään sisällä. Kaikki kylän halki kulkevat tiet on suljettu.
– Näyttää siltä kuin tornado olisi iskenyt. Koko tie on auki ja kiviä ja puita on kaikkialla, kertoo paikallinen asukas Anna Expressen-lehdelle.
Pelastuslaitos yrittää paraikaa hallita vesimassoja eikä ole vielä arvioinut tuhoja.
– Juuri nyt yritämme saada virran takaisin puroon, ja sitten autamme kiinteistöjä, sanoo päällikkö Henrik Jönsson Åren pelastuslaitokselta Expressenille.
Jönssonin mukaan virta on jo laatumassa.
Ruotsin ilmatieteen ja hydrologian laitos on antanut varoituksen suurista tulvista Länsi-Götanmaan, Värmlannin, Örebron ja Hallandin lääneissä sekä Kronobergin läänin länsiosissa. Varoitus on voimassa torstaihin saakka.
Norjassa maanvyöryjä
Norjan vuoristoisessa keskiosassa, Nord-Aurdalin kunnassa on tapahtunut useita maanvyörymiä, kertoo yleisradioyhtiö NRK.
Ihmisiä on evakuoitu kahdesta talosta. Myös kolmas talo uhkaa jäädä maanvyöryn alle, mutta rajusti virtaavat vesimassat ovat estäneet pelastajien pääsyn talolle.
Paikalle on kutsuttu pelastushelikopteri, kertoo paikallinen pelastuspäällikkö Øyvind Bakken.
Kymmeniä ihmisiä on myös evakuoitu tulvivien jokien takia.
Oslon lähellä Leirsundin kylästä evakuoitiin 64 ihmistä ja Østre Totenin kunnasta 30 ihmistä. Østre Toteniin on ennustettu lähiaikoina jopa 100 millimetriä sadetta.
Norjassa oli myös kateissa kolme ulkomaista kalastusmatkailijaa. Poliisi kertoi tiistainaamuna löytäneensä heidät hyvässä kunnossa. Heidän kerrottiin jääneen maanantaina illalla myrskyn vuoksi jumiin saarelle Bømlon rannikkoalueella.
Suureen osaan Etelä-Norjaa on annettu tiistaille korkeimman luokan sade-, tulva- ja maanvyöryvaroitukset.
Pelastuslaitos: ”Tanska on yhä pystyssä”
Hans-myrsky toi Tanskaan kovia sateita ja tuulia. Tanskan pelastuslaitoksen mukaan rajuilma ei ollut niin vakava kuin ennakoitiin.
– Viestimme täältä on, että Tanska on yhä pystyssä, sanoo pelastuslaitoksen pääsihteeri Bjarne Nigaard yleisradioyhtiö DR:lle.
Nigaardin mukaan eniten häiriöitä on aiheutunut myrskyn kaatamista puista.