Hyppää sisältöön

Rengon kotiseutumuseota kohennetaan sekä ulkoa että sisältä – historialliset lainajyvästöesineetkin tulevat kaikkien nähtäville

Härkätien museon esineistön luetteloinnissa ja esillepanossa on otettu mallia Hausjärven kotiseutumuseosta.

Härkätien museo Rengossa hautausmaan vieressä kuvattuna 15.8.2023.
Renkolaisten kotiseutumuseota kohennetaan sekä ulkoa että sisältä. Kuva: Kati Turtola / Yle
Anne-Maria Niskanen

Renko-Seura uudistaa Härkätien museon. Museo sijaitsee Pyhän Jaakon kirkon vieressä vanhassa lainajyvämakasiinissa. Renko-Seuran mukaan rakennuksesta on löytynyt täydellisesti säilyneitä lainajyvästöesineitä, joissa näkyvät kruunun leimat.

– Lainajyvästöesineet ovat tähän saakka olleet huonosti esillä, joten museon uudistuksessa ne tuodaan paremmin esille, kertoo seuran puheenjohtaja Pekka Anttila.

Anttilan mukaan Härkätien museon uudistyössä otetaan mallia Hausjärven kotiseutumuseosta, missä esineistö on luetteloitu ja laitettu esille hyvin.

– Olemme luetteloineet esineet, ja museoon tulee pieniä muutoksia. Uudistetaan hieman ulkoasua, sisustaa ja valaistusta. Uudistaminen on vielä kesken, mutta jatkossa museossa on esillä muun muassa vaihtuvia näyttelyitä.

Juhlavuosi lähestyy

Ensi vuonna Renko-Seuralla on juhlavuosi, sillä yhdistys täyttää 70 vuotta. Seuran tarkoituksena onkin saada museota koskeva uudistustyö valmiiksi juhlavuoden kunniaksi.

– Meillä riittää puuhaa tässä syksyn ja kevättalven aikana. Mitään todella radikaaleja muutoksia ei tule olemaan niin, että kenenkään ei tarvitse pelätä, että kaikki tavarat vaihtuvat.

Renko-Seura sai viime vuonna Museovirastolta 6 000 euroa kokoelmien inventointiin sekä uuden näyttelysuunnitelman tekemiseen. Lisäksi seura sai tänä vuonna Museovirastolta 7 000 euron avustuksen, joka käytetään Härkätien museon perusnäyttelyn uudistamiseen ja näyttelyn rakentamiseen.

Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkkosivuilla.

Suosittelemme