Hyppää sisältöön

Turkistarhat saivat poikkeusluvan 10 000 linnun ampumiseen lintuinfluenssan takia – saalis jäi murto-osaan

Riistakeskus myönsi heinäkuun lopulla poikkeusluvan, jonka turvin turkistarhat saattoivat ampua tarhojen ympärillä lentäviä lintuja, jotta lintuinfluenssan uhka pienenisi.

harmaalokkipari ja kolme poikasta vesikivellä
Poikkeuslupa koski muun muassa harmaalokkia. Kuva: Yle/Risto Salovaara
Heini Holopainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Turkistarhoilla on ammuttu Riistakeskuksen poikkeusluvalla 417 lintua.

Se on vain neljä prosenttia lupaehdoissa sallituista noin 10 000 linnusta. Tuottajajärjestö Fifur haki alun perin lupaa 37 800 linnun hävittämiseen.

Poikkeusluvalla oli tarkoitus pienentää lintuinfluenssan leviämisen riskiä turkistarhoilla vähentämällä siellä liikkuvien lintujen määrää. Ampumisen tuli olla viimesijainen keino.

Riistapäällikkö Ohto Salo Riistakeskuksesta toteaa, että ampuminen on vähentänyt tilojen ympärillä lentäviä lintuja ja todennäköisesti myös pelottanut niitä pois, jolloin tartuntariski on vähentynyt. Onko sillä pitkäaikaista vaikutusta, se selvinnee myöhemmin, arvioi Salo.

Ohto Salo myöntää, että ammuttujen lintujen määrä on pieni suhteessa poikkeusluvan sallimiin määriin. Se oli kuitenkin odotettua:

– Arvioimme etukäteen, että tilaa kohden saadaan ammuttua tuo 1–5 lintua, sillä kun ammutaan, niin linnut kaikkoavat eli olisi vaikea saada ammuttua yhdeltä tilalta suurempia määriä. Toki lupa oli voimassa hyvin lyhyen aikaa ja ampuminen oli vain viimesijainen keino torjunnassa.

Salon mukaan Riistakeskuksessa odotettiin, että suurempi määrä tiloja olisi tarttunut mahdollisuuteen. Lintuja olisi saanut ampua liki 450 tilalla. Mahdollisuutta käytti 20 tilaa.

Ohto Salo toteaa myös, että Riistakeskus halusi lupia myöntäessään varmistaa, ettei lintuinfluenssan torjunta jäisi millään tilalla lupaehdoista kiinni.

Lintuja ammuttiin vaihteleva määrä

Lintuja ammuttiin 20 tilalla pääasiassa Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla eli Kauhavalla ja Kaustisella, missä turkistarhojen lintuinfluenssaa on tavattu Suomessa eniten.

Lupaa on käytetty myös Etelä-Pohjanmaalla Ilmajoella ja Lappajärvellä sekä Pohjanmaalla Mustasaaressa, Kruunupyyssä ja Uudessakaarlepyyssä. Lintuja ammuttiin myös Pohjois-Pohjanmaalla Kalajoella ja Sievissä sekä Keski-Suomen Kivijärvellä.

Riistakeskuksen mukaan tilaa kohden ammuttujen lintujen määrä vaihteli.

Ammutuista suurin osa oli naakkoja (120), mutta myös harmaalokkeja (115), variksia (106) ja harakoita (76) ammuttiin.

Fifurin hakema lupa oli voimassa vajaan viikon ja päättyi heinäkuun lopussa.

Lupa koski variksen, harakan, naakan, merilokin, harmaalokin, kesykyyhkyn ja räkättirastaan metsästystä. Näitä kaikkia lintulajeja ei luvalla ammuttu. Rauhoitettu naurulokki ei kuulunut luvan piiriin.

Lintujen tappaminen on herättänyt myös kritiikkiä. Evoluutiobiologi Tuomas Aivelon mukaan se voi jopa pahentaa lintuinfluenssatilannetta.

Tautiekologi Tuomas Aivelo vieraana: Luonnonvaraisten lintujen tappaminen voi pahentaa lintuinfluenssatilannetta

9.8. 2023 kello 8:20 artikkelissa korjattu kohtaa, jossa puhutaan tilaa kohti ammuttujen lintujen määrästä. Ohto Salon titteliksi korjatu riistapäällikkö.

Suosittelemme