Kaikki jalkapallon MM-kisoista: Kisauutiset, puheenaiheet, Futistietäjä, ohjelma, tulokset ja tilastot löydät Ylen MM-kisasivuilta täältä.
Jalkapallon MM-kisojen huipennus lähestyy, kun jäljellä on kahdeksan parasta joukkuetta. Puolivälierät potkaistaan käyntiin perjantaina 11. elokuuta. Yle Urheilun asiantuntijat Jonne Kunnas ja Maija Saari veikkaavat sekä perustelevat, mitkä maat yltävät mitalipeleihin.
Espanja–Hollanti 11.8. klo 4
Kunnas: Espanja. Todella tasainen ottelu. Hollanti on ollut hyvä koko kisojen ajan ja pystynyt parantamaan. Espanjan heikkoudet paljastuivat alkulohkon päätöskierroksen ottelussa Japania vastaan. Espanja pystyy kuitenkin pallonhallinnalla ja monipuolisella maalintekopaikkojen luomisella hyydyttämään Hollannin. Nyt he ovat myös löytäneet keinot vastahyökkäysten estämiseen.
Saari: Hollanti. Ennen turnausta olisin veikannut Espanjaa, mutta joukkue ei ole vakuuttanut – puolustuspeli on ollut todella hataralla pohjalla. Hollanti taasen on pelannut tasaisesti ja heillä on kokonaisuus paremmin kontrollissa. Espanjan pelissä pitää tapahtua enemmän parannusta, vaikka toki heillä on paljon taitavia yksilöitä. Hollannin puolustuspeliä ei oikein ole testattu, mutta en usko, että Espanja pystyy sitä murtamaan.
Joukkueiden ottelut MM-kisoissa:
Espanja: 3–0 Costa Rica, 5–0 Sambia, 0–4 Japani, 5–1 Sveitsi. Maaliero 13–5.
Hollanti: 1–0 Portugali, 1–1 Yhdysvallat, 7–0 Vietnam, 2–0 Etelä-Afrikka. Maaliero 11–1.
Japani–Ruotsi 11.8. klo 10.30
Kunnas: Japani. Neljännesvälierässä Ruotsi seisoi 120 minuuttia puolustusblokissa Yhdysvaltoja vastaan ja onnistui siinä hyvin. Joukkue tulee tekemään saman Japania vastaan. Ottelussa mitataan Japanin kykyä pelata pallon kanssa. Avauslohkon Espanja-ottelussa joukkue pelasi ilman palloa, kun taas neljännesvälierässä Norjaa vastaan pallo oli Japanilla – silti joukkue voitti molemmat pelit. Japani on pystynyt kierrättämään pelaajiaan ja on niin hyvässä iskussa, että löytää keinot Ruotsin tiiviin puolustusblokin murtamiseen.
Saari: Japani. Heidän hyökkäyspelinsä monipuolisuus on vakuuttanut. Joukkue on reagoinut hienosti haasteisiin ja tehnyt oikeita muutoksia. He pystyvät pelaamaan erilaisia joukkueita vastaan. Ei kuitenkaan sovi unohtaa, että Ruotsi on ollut vahva erikoistilanteissa, ja Japani on varsin pienikokoinen joukkue. Ruotsi kuitenkin osoitti Yhdysvallat-ottelussa, että puolustus- tai maalivahtipelissä ei ole ongelmia, joten tiedossa on tiukka peli.
Japani: 5–0 Sambia, 2–0 Costa Rica, 4–0 Espanja, 3–1 Norja. Maaliero 14–1.
Ruotsi: 2–1 Etelä-Afrikka, 5–0 Italia, 2–0 Argentiina, 0–0 (rp. 5–4) Yhdysvallat. Maaliero 9–1.
Australia–Ranska 12.8. klo 10
Kunnas: Australia. Pääsee pelaamaan sellaista jalkapalloa, jossa he ovat erinomaisia. Joukkue puolustaa tiiviinä ja tekee sen tosi hyvin. Australia hyökkää myös todella vaarallisesti vastaan. Ranska on parantanut, mutta heidän pelinsä tasapainossa on ongelmia ja Australian hyökkääjät hyödyntävät sen.
Saari: Australia. Joukkue on ollut vakuuttava ja murskasi alkulohkossa hallitsevan olympiavoittajan Kanadan. Vaikka he päätöskierroksella hävisivät Nigerialle, joukkue onnistui hyvin käsittelemään tilanteen neljännesvälieriin mennessä. Australia tunnistaa hyvin vahvuutensa ja on löytänyt oman peli-identiteettinsä. Ranska on ollut hieman ailahteleva ja puolustuspelaaminen on kysymysmerkki, koska joukkue päästi Panamaa vastaan kolme maalia.
Australia: 1–0 Irlanti, 2–3 Nigeria, 4–0 Kanada, 2–0 Tanska. Maaliero 9–3.
Ranska: 0–0 Jamaika, 2–1 Brasilia, 6–3 Panama, 4–0 Marokko. Maaliero 12–4.
Englanti–Kolumbia 12.8. klo 13.30
Kunnas: Kolumbia. Neljännesvälieristä veikkasin Nigerian pudottavan Englannin ja jatkan samalla linjalla. Kolumbia hyydyttää Englannin hyökkäyspelaamisen, hyökkää laadukkaasti vastaan ja Linda Caicedo vie joukkueensa kohti unelmia.
Saari: Englanti. Kolumbia on aika lailla äärirajoilla, kun joukkue on joutunut pelaamaan läpi turnauksen samalla kokoonpanolla. Esimerkiksi neljännesvälieräottelussa Jamaikaa vastaan ensimmäinen vaihto tehtiin vasta 87. peliminuutilla. Heiltä saattaa virta loppua. Toki Englantikin pelasi 120 minuuttia, ja kymmenellä pelaajalla yli puoli tuntia Nigeria-ottelussa, mutta heillä on laajempi pelaajarinki. Vaikka Englanti ei ole tähän mennessä pelannut mitään huippufutista, heillä on taktinen velho eli päävalmentaja Sarina Wiegman.
Englanti: 1–0 Haiti, 1—0 Tanska, 6–1 Kiina, 0–0 (rp. 4–2) Nigeria. Maaliero 8–1.
Kolumbia: 2–0 Etelä-Korea, 2–1 Saksa, 0–1 Marokko, 1–0 Jamaika. Maaliero 5–2.