Hyppää sisältöön

Yangon asiakkaiden tiedot voivat pian päätyä Venäjän FSB:lle – Suomen tietosuojavaltuutettu kielsi tietojen luovuttamisen väliaikaisesti

Venäjällä syyskuun alussa voimaan tuleva laki antaa Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:lle oikeuden saada taksitoiminnassa käsiteltäviä tietoja, kuten esimerkiksi taksikyydin asiakkaan sijainti- tai osoitetietoja.

Yango taksi odottaa kyytiä.
Yangon antamasta selvityksestä on käynyt ilmi, että yhtiö siirtää tietoja Venäjälle. Kuva: Janne Lindroos / Yle
Toni Joukanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Tietosuojavaltuutetun toimisto on kieltänyt väliaikaisesti Suomessa toimivan venäläisen taksipalvelu Yangon henkilötietojen siirrot Venäjälle.

Syynä on syyskuun alussa Venäjällä voimaan tuleva lakimuutos, jonka myötä Venäjän turvallisuuspalvelulla FSB:llä on oikeus saada taksitoiminnassa käsiteltäviä tietoja.

Venäläisen verkkojätti Yandexin omistaman Yangon taksisovelluksessa kerättyjä tietoja voivat olla esimerkiksi asiakkaan sijaintitiedot sekä taksikyydin osoitetiedot. Hakukoneyhtiö Yandexia on kutsuttu ”Venäjän Googleksi”, mutta sillä on paljon muutakin liiketoimintaa.

Väliaikainen määräys tulee voimaan 1. syyskuuta ja on lähtökohtaisesti voimassa 30. marraskuuta saakka, kertoo tietosuojavaltuutettu tiedotteessaan.

Suomalaisten tietoja voi vuotaa Venäjän turvallisuuspalvelulle

Venäjällä toteutettava lainsäädäntöuudistus heikentää merkittävästi Yangon taksipalvelua käyttävien henkilötietojen suojaa.

Tietosuojavaltuutettu katsoo, että Yangon ei ole mahdollista suojata henkilötietoja EU:n lainsäädännön edellyttämällä tavalla etenkään Venäjän lainsäädäntöuudistuksen jälkeen. Tämän vuoksi tietosuojavaltuutetun mukaan määräys tiedonsiirron keskeyttämisestä ja henkilötietojen käsittelyn kieltämisestä on välttämätön.

Tietoturva-asiantuntija Petteri Järvinen kertoo mitä tietoja Yango voi kerätä asiakkaistaan
Tietoturva-asiantuntija Petteri Järvinen kertoo mitä tietoja Yango voi kerätä asiakkaistaan.

Baltian maat kielsivät taksipalvelun

Yangon taksipalvelu toimii Suomessa ja Norjassa. Latvia, Liettua ja Viro aiemmin kielsivät kyytipalvelun maissaan, kun Venäjä aloitti sodan Ukrainassa.

Yhtiön mukaan taksipalvelun henkilötietojen käsittelystä vastaa Alankomaissa sijaitseva Ridetech International B.V., joka on Yango-sovelluksen palveluntarjoaja EU-alueella. Yangon antamasta selvityksestä käy ilmi, että yhtiö siirtää tietoja Venäjälle, kertoo tietosuojavaltuutettu tiedotteessa.

Suomen ja Norjan tietosuojaviranomaiset tekevät asiassa tiivistä yhteistyötä Alankomaiden tietosuojaviranomaisen kanssa. Tietosuojavaltuutetun määräys koskee Yangon toimintaa Suomessa.

Tietosuojavaltuutetun toimisto voi myös pyytää Euroopan tietosuojaneuvostoa antamaan Yangolle sitovan määräyksen tiedonsiirron lopettamisesta, jos yhtiö ei aio muuttaa käytäntöään.

Yango kertoo, että Venäjän viranomaiset voivat pyytää tietoja vain Alankomaiden viranomaisten kautta

Yangon lehdistöpalvelu otti yhteyttä tiistaina Yleen ja kertoi, että yhtiö ”tutustuu tietosuojavaltuutetun päätöksen”.

Yangon mukaan tiedot Venäjän ulkopuolisista taksimatkoista eivät uudesta laista huolimatta päätyisi Venäjän viranomaisten haltuun, sillä Venäjän lainsäädäntö ei koske yhtiön ulkomaista toimintaa.

Yangon mukaan sen hollantilainen emoyhtiö Ridetech B.V. noudattaa EU:n lainsäädäntöä sekä EU:n tietosuoja-asetusta ja poistaa asiakkaidensa tiedot, jos he sitä pyytävät.

Yango kertoo myös, että Venäjän viranomaiset voivat pyytää tietoja ainoastaan Alankomaiden viranomaisten kautta esimerkiksi Interpolin tarkoituksiin.

Juttua muokattu 11.8.2023 klo 14:25. Juttuun lisätty tieto, että tieto ”Yangon antamasta selvityksestä käy ilmi, että yhtiö siirtää tietoja Venäjälle” on peräisin tietosuojavaltuutetun tiedotteesta. Sen lisäksi juttuun lisätty Yangon kommentit aiheesta, sekä tietoturva-asiantuntija Petteri Järvisen äänihaastattelu.

Suosittelemme