Hyppää sisältöön

Osuiko myrskytuulien aiheuttama omaisuusvahinko kohdallesi? Vakuutusyhtiö: Muista kuvata tuhot ennen raivaamista

Isot omaisuusvahingot vakuutusyhtiö haluaa yleensä tarkastaa itse paikan päällä, kerrotaan LähiTapiolasta.

Aila-myrskyn aiheuttamia tuhoja Porin Reposaaressa.
Vuoden 2020 Aila-myrsky aiheutti vahinkoja muun muassa Porin Reposaaressa. Kuva: Jere Sanaksenaho / Yle
Mika Viljanen

Kovat tuulenpuuskat ovat riepotelleet tiistaina erityisesti maan lounaisosia. Pelastuslaitokset ovat joutuneet raivaamaan kymmeniä kaatuneita puita. Ilmoituksia tuli tiistaina aamupäivällä sellaista tahtia, että hätänumero 112 ruuhkautui niistä.

Myräkän jälkeen alkaa mahdollisten omaisuusvahinkojen selvittely.

Vakuutusyhtiö LähiTapiolan tiedotteen mukaan esimerkiksi kaatuneiden puiden vuoksi vaurioitunut omaisuus kannattaa valokuvata mahdollisuuksien mukaan ennen raivaustöitä.

Yhtiö ohjeistaa, että kuvissa pitäisi näkyä yleiskuva vakuutetusta omaisuudesta ja lähikuvia vaurioituneesta omaisuudesta.

LähiTapiola muistuttaa myös, että rakennuksen suojaaminen kannattaa aloittaa mahdollisimman nopeasti. Esimerkiksi rakennuksen päälle kaatuneet, nojaavat tai kaatumisvaarassa olevat puut pitäisi poistaa yhtiön tiedotteen mukaan tarvittaessa ammattilaisten tai pelastuslaitoksen avulla.

Jos kaatuneet puut ovat vahingoittaneet talon vesikattoa, pitäisi katto peittää mahdollisuuksien mukaan pressulla, jotta sadevesi ei pääse sisään.

Vakuutusyhtiö haluaa tarkastaa ison vahingon paikan päällä

Mikäli sähköt ovat poikki taloudesta pitkiä aikoja, voi se tehdä tuhoja esimerkiksi pakastimessa oleville elintarvikkeille.

Vakuutusyhtiön ohjeiden mukaan pakastimen ovea ei kannata turhaan availla, sillä suljettuna elintarvikkeet pysyvät vahingoittumattomina useita tunteja.

Jos myräkkä aiheuttaa sinulle ison omaisuusvahingon, LähiTapiola neuvoo varaamaan vakuutusyhtiölle mahdollisuuden tarkastaa vahinko paikan päällä.

Vahingoittunutta omaisuutta ei kannata itse hävittää. Korvausta pitää hakea viimeistään vuoden sisällä vahingosta.

Suosittelemme