Ilves on vapauttanut jalkapallon Veikkausliigassa pelaavan miesten edustusjoukkueen päävalmentajan Toni Kallion tehtävästään, seura tiedottaa.
Kallion kanssa Ilvestä vuodesta 2021 valmentanut Joni Lehtonen ottaa paikan päävalmentajana kauden 2023 loppuun saakka.
Kallio ehti olla Ilveksessä yhtäjaksoisesti yli kymmenen vuoden ajan, kun hän palasi seuraan pelaajana vuonna 2012. Kallio lopetti seuraavana vuonna pitkän pelaajauransa, jonka jälkeen entinen maajoukkuepelaaja toimi seurassa eri valmennustehtävissä vuodesta 2014 alkaen.
Kalliosta tuli päävalmentaja elokuussa 2021, kun Jarkko Wiss vapautettiin päävalmentajan tehtävästä.
Otteluita päävalmentajana Kalliolle kertyi yhteensä 73 ja viimeiseksi jäi tappiollinen Pirkanmaan paikallistaisto Hakaa vastaan.
Ilves on tällä kaudella voittanut 18 ottelustaan vain kolme. Tasapelejä on kahdeksan, tappioita seitsemän. Ilves on kerännyt 17 pistettä, kun sarjan jumbona oleva IFK Mariehamn on kerännyt 14.
Ilveksen edellinen voitto Veikkausliigasta on toukokuun lopulta VPS:ää vastaan.
Putoamispeikko on Ilvekselle erityisen kiusallinen ja vaikea asia, sillä ensi kaudella joukkueen on tarkoitus siirtyä pelaamaan uudelle, lähes 40 miljoonan euron stadionille Tammelaan.
Tämän kesän otteluissa Ilveksen peli on ollut pahasti hukassa, mikä on aiheuttanut myös suurta tyytymättömyyttä kannattajissa. Kannattajat ovat viime otteluissa vaatineet Kalliolle potkuja ruminkin sanankääntein.
Lisäksi keskikentän tähden Petteri Pennasen lähtö Intiaan on alleviivannut johtajuuden puutetta ja pallollisia ongelmia.
– Pettynyt olen, että Ilves-ura, ainakin tältä erää, päättyy näin. Samalla olen myös ylpeä siitä työstä, mitä on tämän tiimin kanssa tehty. On ollut haastavat kaksi vuotta, mutta olemme tehneet paljon hyvää. Ymmärrän toki, että lopulta tulokset ovat se, mitä tällä tasolla ja tässä asemassa mitataan. Paljon pieniä asioita olisi voinut otteluissa kääntyä toisin ja tilanne voisi olla paljon, paljon parempi, Kallio toteaa tiedotteessa.
Ilves Edustus Oy:n toimitusjohtaja Risto Niklas-Salminen kiittelee Kalliota, että tämä otti vuonna 2021 päävalmentajan pestin haastavassa tilanteessa vastaan. Syyt Kallion tehtävästään vapauttamiselle olivat kuitenkin juuri nykyotteet kentällä.
– Fakta on se, että meillä on aika kohtuu hyvä joukkue. Huolimatta hyvästä kauden alusta, joukkueen peli meni takalukkoon ja sitä yritettiin avata monella eri tavalla. Nyt, kun vielä emme ole hävinneet mitään, meillä on vielä voitettavaa, tein päätöksen, että nyt on hetki vapauttaa ”Köpi”, Niklas-Salminen avaa Yle Urheilulle puhelimitse.
Niklas-Salminen korostaa puhuessaan, ettei pääsarjassa paikka kuuden parhaan joukossa ole karannut Ilvekseltä. Sen lisäksi tamperelaisseuralla on näytönpaikkansa Suomen Cupissa, jossa se pelaa välierissä AC Oulua vastaan. Siksi hänen mielestään reagointi oli tehtävä nyt.
Ilveksen Veikkausliiga-joukkueen valmennusryhmä pysyy henkilöstön osalta entisellään. Pitkään Ilveksessä työskennellyt Joni Lehtonen on valmentanut Ilveksen muun muassa A-junioreiden Suomen mestaruuteen sekä luotsannut Ilves/2-joukkuetta miesten Kakkosessa.
Lehtosen kanssa valmennusvastuuta jakavat hiljattain seuraan palannut Pasi Tuutti, fysiikkavalmentaja Heli Rekimies, maalivahtivalmentaja Marko Pirilä, videovalmentaja Niko Hasa ja talenttivalmentaja Joonas Laurikainen.
Valmentajamarkkinoille Ilves ei ole tähyilemässä ainakaan tällä kaudella Niklas-Salmisen mukaan.
– Ensi kauden osalta en asiasta kommentoi, mutta tavoitteemme on, että nykyinen valmennusryhmämme valmentaa tämän kauden loppuun saakka.