Hyppää sisältöön

The Band -yhtyeen Robbie Robertson on kuollut 80-vuotiaana

Ennen kuolemaansa Robertson oli juuri saanut valmiiksi Martin Scorsesen syksyllä julkaistavan uuden elokuvan musiikit.

robbie robertson soittaa kitaraa vuonna 1988
Robbie Robertson esiintymässä San Remon musiikkijuhlilla Italiassa 1988. Kuva: Eugene Adebari / AOP
STT
Avaa Yle-sovelluksessa

Rockyhtye The Bandin kitaristi ja pääasiallinen lauluntekijä Robbie Robertson on kuollut, kertoo hänen managerinsa. Kanadalaissyntyinen Robertson oli kuollessaan 80-vuotias.

Kanadalais-yhdysvaltalaisen The Bandin keulahahmona Robertson kynäili yhtyeen ikonisimmat kappaleet, kuten The Weight ja The Night They Drove Ol' Dixie Down.

Managerinsa mukaan Robertson oli kuolemansa hetkellä perheensä ympäröimänä. Muusikon kuolemaa edelsi pitkällinen sairaus.

Robertson liittyi rockabillymuusikko Ronnie Hawkinsin taustayhtyeeseen vain 16-vuotiaana. Samainen ryhmä toimi 1960-luvulla myös Bob Dylanin taustayhtyeenä ja lukuisten nimenvaihdosten myötä siitä muodostui The Band.

Pitkäaikainen ystävyys Scorsesen kanssa

Woodstockissakin esiintynyt The Band hajosi vuonna 1976. Yhtye soitti San Franciscossa jäähyväiskonserttinsa, jonka Hollywood-ohjaaja Martin Scorsese ikuisti filmille The Last Waltz -dokumentiin.

Vuonna 1978 teattereissa julkaistu dokumentti ennakoi myös Robertsonin pitkäaikaista ystävyyttä ja yhteistyörupeamaa Scorsesen kanssa. Robertson työskenteli musiikin parissa useissa Scorsesen elokuvissa, mukaan lukien Casino ja Gangs of New York.

Robbie Robertson haastattelussa
Robertson Once were brothers -dokumentin julkistamistilaisuudessa vuonna 2020. Kuva: Kristina Bumphrey / AOP

Kuolemansa aikoihin Robertson oli kirjoittanut jatko-osaa muistelmateokselleen ja oli juuri saanut valmiiksi Scorsesen syksyllä julkaistavan Killers of the Flower Moon -elokuvan musiikit.

Ohjaaja ylisti ystäväänsä jättiläiseksi, joka oli ollut vakio niin hänen elämässään kuin työssäänkin.

– Kauan ennen kuin tapasimme, hänen musiikillaan oli ollut keskeinen rooli elämässäni, Scorsese sanoi.

Robertson ei kiertänyt enää The Last Waltzin jälkeen, mutta julkaisi sarjan soololevyjä vuodesta 1987 lähtien.

Katso yhtyeen jäähyväiskeikka Yle Areenasta: The Band: The Las Waltz

Katso dokumentti The Bandin tarinasta, kertojana Robbie Robertson: Once Were Brothers: The Band

Robbie Robertson 1943- 2023 Teemalla:

Perjantai 18.8. 22.50 Once Were Brothers: The Band

Lauantai 19.8. 22.25 The Band: The Last Waltz

Suosittelemme