Syyttäjä on nostanut syytteen Imatralla huhtikuussa tehdystä henkirikoksesta. Syytenimike on tappo.
Syytettynä on aikuinen mies, jonka epäillään tappaneen äitinsä Vuoksenniskalla sijaitsevassa yksityisasunnossa 23. huhtikuuta. Syytetty ilmoitti asiasta itse hätäkeskukseen ja on poliisin esitutkinnassa tunnustanut teon. Hän on asian vuoksi vangittuna.
Poliisista kerrottiin aiemmin, että miehellä on aiempaa rikoshistoriaa.
– Hänellä on muun muassa väkivaltarikoshistoriaa. Käsitykseni mukaan pojan ja äidin välillä on ollut aiemminkin väkivaltatilanteita, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Saku Tielinen sanoi Ylelle huhtikuussa.
Syyttäjä on toimittanut haastehakemuksen Etelä-Karjalan käräjäoikeuteen, joka käsittelee asiaa aikanaan.