Hyppää sisältöön

Helsingin Porvoonkadulla sattui huoneistopalo – yksi henkilö menehtyi

Sammutustyöt ovat loppuneet ja liikenne on palannut normaaliksi.

Yleinen hätänumero Keski-Suomen pelastuslaitoksen ajoneuvon kyljessä.
Porvoonkadulla sattuneen tulipalon sammutustöihin osallistui kahdeksan yksikköä. Kuva ei liity tapaukseen. Kuva: Heli Kaski / Yle
Eero Lassila
Avaa Yle-sovelluksessa

Helsingissä Porvoonkadulla sijaitsevassa kerrostalossa syttyi Helsingin pelastuslaitoksen päivystävän palomestari Petri Strandbergin mukaan pieni huoneistopalo asunnon kuudennessa kerroksessa torstain ja perjantain välisenä yönä. Päivystävän palomestarin Toni Kannikosken mukaan tulipalossa menehtyi yksi henkilö. Tutkinnanjohtaja Jari Kosken mukaan menehtynyt henkilö oli iäkäs nainen.

Pelastuslaitos sai Strandbergin mukaan hälytyksen tulipalosta noin kello neljän aikaan. Paikalle lähetettiin kahdeksan sammutusyksikköä ja yksi huoltoyksikkö. Sammutustöistä aiheutui tilapäisesti haittaa liikenteelle, mutta tilanne on jo niiden osalta ohi. Tulipalosta ei aiheutunut savuhaittaa muualle rakennukseen.

–Huoltoyritys selvittää remontin tarvetta kyseiseen asuntoon, Strandberg sanoo.

Tulipalon syytä ei ole vielä tiedossa. Kosken mukaan tapaus etenee kuoleman ja palonsyyntutkintaan.

Juttua muokattu elokuun 11. päivä klo 9.46. Jutussa kerrottiin virheellisesti Helsingin pelastuslaitoksen tietojen mukaan, että tulipalon yhteydessä oltaisiin pelastettu yksi henkilö. Myöhemmin Helsingin pelastuslaitos kertoi, että tulipalossa menehtyi yksi henkilö.

Suosittelemme