Liekkimerien keskelta nousee ruosteisia pylväitä, joihin on kirjoitettu tuntemattomia symboleja. Joka puolella lojuu ihmisten ja eläinten luita ja pääkalloja. Tuoreen veren tuoksu yhdistyy kerosiiniin. Liekkien ja savun keskellä kohkaa viisi rujoa black metalia soittavaa miestä, joiden ulkonäkö on kuin suoraan maailmanlopun jälkeiseen aikaan sijoittuvasta kauhuelokuvasta.
Tällaiselta näyttää parhaimmillaan ruotsalaisen Watainin liveshow: se saattaa yleisön toiseen todellisuuteen, joka on samaan aikaan sekä painajaismainen että kiehtova. Oudolla tavalla kaunis, mutta samalla kauhistuttava.
– Yritämme viedä Watainin konsertit uudelle tasolle. En nyt puhu siitä, että pyrotekniikkaa pitäisi olla enemmän tai että valoja ja efektejä olisi valtavat määrät vaan siitä, että konsertti lähestyisi uskonnollista ja seremoniallista kokemusta. Että kyse olisi paikasta, jossa ihmiset tuntisivat jotakin epätavallista, Watainin laulaja ja musiikkivastaava Erik Danielsson kertoo.
Ruotsalaiseen tapaan Danielsson on helppo ja kohtelias haastateltava, mutta ei kuitenkaan halua vastata ihan kaikkiin kysymyksiin: hänen mukaansa liian syvälle meneviä teemoja ei voi käsitellä reilun vartin mittaisessa haastattelussa.
Ei mikään tavallinen yhtye
Vuonna 1998 perustettu Watain kuuluu Ruotsin kansainvälisesti tunnetuimpiin black metal -yhtyeisiin. Tinkimätön ja joskus äkkiväärä asenne, huimat lavashowt ja black metal -perinteiden kunnioittaminen sekä musiikin että asenteen puolesta ovat nostaneet bändin genren kaikkien aikojen parhaimpien yhtyeiden listoille. Ei ole myöskään mikään ihme, että Watain nousee säännöllisesti otsikoihin myös siksi, että sen tyyli ja tapa tehdä asioita eivät miellytä kaikkia.
Vuonna 2019 yhtyettä ei esimerkiksi päästetty esiintymään Singaporeen, koska sen epäiltiin häiritsevän saarivaltion ”yhteiskunnallista harmoniaa”. Samana vuonna kitaristi Pelle Forsbergin pääsy Yhdysvaltoihin evättiin, koska hänen puhelimestaan löytyi ”epäilyttävää” kuvamateriaalia. Forsbergin mukaan kyse oli satanismiin, black metaliin ja eläinten raatoihin liittyvistä kuvista.
– Meillä on ollut joissakin maissa ongelmia, jotka ovat liittyneet lähinnä paperiasioihin. Näillä ongelmilla voi toki olla yhteyttä siihen, ettemme ole mikään ihan tavallinen yhtye, mutta esimerkiksi Singaporehan on pistänyt boikottiin myös Lady Gagan. Tosin ei hänkään ole mikään normiartisti, Erik Danielsson tarkentaa.
Danielssonin mukaan siihen, milloin Watain herättää pahennusta ja milloin taas ei, on vaikea löytää varsinaista logiikkaa.
– Joskus meitä paheksutaan ja sitten parin vuoden kuluttua palkitaan Grammylla.
Black metal on tehnyt tehtävänsä
Ruotsin runsaasta black metal -tarjonnasta löytyy sekä Dark Funeralin että Mardukin kaltaisia klassikoita, mutta myös Mephorashin tyylisiä, Watainin tavoin visuaaliseen ja ritualistiseen ilmaisuun panostavia yhtyeitä.
– Kun on tehnyt tätä näinkin pitkään, huomaa, että ihmisiä tulee ja menee jatkuvasti. Ruotsissa on ollut bändejä, joiden kanssa meillä on ollut paljonkin yhteistä, mutta suurin osa niistä ei ole enää kuvioissa mukana, Danielsson sanoo.
Ehkä oireellisestikin Danielsson on pukenut ylleen Nifelheim-t-paidan. Yli kolmen vuosikymmenen mittaisen uran tehnyt ruotsalaisyhtye lopetti toimintansa viime vuonna.
Danielsson ottaa esille latinankielisen fraasin Sic transit gloria mundi, joka viittaa maallisen kunnian katoamiseen.
– Tämä vertautuu siihen, millaiseksi koen black metalin tilanteen tällä hetkellä. Todella monet upeat bändit kuolevat ja katoavat, mutta en näe uusia bändejä, joista löytyisi samanlaista arvokkuutta ja vallankumouksellista ajattelua. Lähinnä toistetaan pitkälti sitä, mitä on jo tehty aiemmin.
Danielsson huomauttaa haluavansa kyseenalaistaa koko black metalin tulevaisuuden, ainakin taidemuotona.
– Black metal, sellaisena kuin sen itse käsitän ja millaisena teemme sitä Watainissa, on kuoleva taidemuoto. Se ei pysy hengissä enää kovinkaan pitkään: se on jo tehtävänsä suorittanut. Ehkä sitä ei voi enää viedä yhtään pidemmälle kuin mitä me olemme sitä pystyneet viemään. Black metal oli hyvin kiinnostavaa silloin kun aloitimme Watainin kanssa, kolmannen aallon aikaan. Enää bändit eivät tee mitään radikaalia.
Danielsson sijoittaa black metalin tulevaisuuden myös isompaan kulttuuriseen kontekstiin.
– On olemassa kulttuurisia virtauksia, jotka kestävät oman aikansa, ja ehkä niistä tulee relevantteja vaikkapa sata vuotta myöhemmin. Ei voi olettaa, että jokin radikaali taidemuoto olisi jatkuvalla syötöllä liekeissä tai vallankumouksellinen. Ehkä joskus voisi miettiä, että annetaanpa tämän taidemuodon kuolla rauhassa pois.
Danielssonin mukaan on yleensäkin ongelmallista, jos jotakin musiikkityyliä vääntävät ihmiset, joilla ei ole mitään käsitystä koko genrestä.
– Sehän on lähinnä noloa. Olisi järkevämpää jättää musiikin tekeminen meidän kaltaisillemme bändeille tai jättää se sitten kokonaan tekemättä.
Seremoniallisia lähestymistapoja
Erik Danielssonin mukaan Watain on toteuttanut alkuajoista lähtien aina näihin päiviin saakka konseptiaan samalla filosofialla ja energialla. Yleisön joukkoon viskotaan liekkimeren keskeltä verta ja muutenkin kyse on hyvin voimakkaita tunteita viestivästä rituaalista.
– Watainin kohdalla kyse on seremoniallisesta lähestymistavasta. Kaiken keskellä on paholainen (=devil), joka on äärimmäisenä arkkityyppinä, voimana ja monumenttina sille, mitä pidämme totena, relevanttina ja tärkeänä elämälle.
Kuten alussa todettiin, Watainin konsertit vievät yleisön tiloihin, jotka eivät ole tästä maailmasta. Erik Danielssonille Watain on tarjonnut mahdollisuuden tarkastella sitä, että on olemassa jotain muutakin kuin pelkillä ihmisaisteilla havaittavia asioita.
– Tähän kuuluu tietenkin kuolemanjälkeinen elämä. Ehkä olen pystynyt vihjaamaan jonkinlaiseen vastaukseen niiden asioiden kautta, joita olemme tehneet yli puolet elämästäni.
Danielsson painottaa sanaa mysteeri.
– Mielestäni mysteeri on yksi tärkeimmistä polttoaineista taiteilijalle, ei pelkästään black metal -muusikolle. Riippumatta siiitä, kuinka korkealla olemme ihmisinä muiden asioiden yläpuolella tai riippumatta siitä, kuinka rationaalisesti ajattelemme, me kaikki kuljemme kohti jotakin sellaista, josta emme tiedä mitään. Voimme joko vilkuilla poispäin tai katsoa suoraan eteenpäin.
Watainin kohdalla päätös on ollut varsin selvä.
– Me katsomme suoraan eteenpäin, kuljemme kohti kuolemaa ja teemme sen ilman minkäänlaista pelkoa.
Muokkaus 15.8. klo 21:30: Muokattu kuudennen kuvan kuvatekstiä.