Hyppää sisältöön

Niklas Bäckström aloitti suomalaisille harvinaisessa työssä NHL:ssä – kertoo, miten itsekkyys vaihtui haluun auttaa

45-vuotias Niklas Bäckström huomasi uransa aikana, että hän nautti muiden maalivahtien auttamisesta. Nyt hän hyppää maalivahtivalmentajaksi suoraan NHL:ään.

Niklas Bäckström hakemassa mitalia Tapparan paidassa pronssiottelun jälkeen.
Niklas Bäckström lopetti pelaajauransa Tapparassa voitettuun pronssimitaliin 2019. Nyt hän aloittaa maalivahtivalmentajana NHL:ssä. Kuva: Miikka Jääskeläinen / AOP
Simo Arkko

Columbus Blue Jackets yllätti kesällä, kun se palkkasi Niklas Bäckströmin seuran uudeksi maalivahtivalmentajaksi.

Pesti on suomalaisittain harvinainen, sillä Bäckströmiä, 45, ennen NHL:ssä on nähty ainoastaan yksi suomalainen maalivahtivalmentaja, Colorado Avalanchen Jussi Parkkila.

– Tietenkin iso kunnia, että pääsen takaisin NHL:ään ja joukkueen mukaan päivittäiseen tekemiseen. Olen ollut iloinen ja intoa täynnä, mutta kyllä arki on tullut aika nopeasti tullut. On ollut pitkiä päiviä, Bäckström sanoo Yle Urheilulle.

Pestiä voi pitää siinä mielessä yllättävänä, ettei Bäckström ole valmentanut päätoimisesti missään muussa seurassa. Bäckström myöntää yllättyneensä kiinnostuksesta.

– Kauden jälkeen tuli Columbuksesta kyselyä, että olisiko halukkuutta siirtyä asumaan sinne. Hetken asiaa mietimme. Perhe oli tärkein ja he olivat intoa täynnä, Bäckström kuvailee prosessia.

Niklas Bäckström HIFK:n paidassa.
Bäckström pelasi uransa loppuvuosina HIFK:ssa ja Tapparassa SM-liigaa. Kuva: Tomi Hänninen

Perhe innostui

Bäckström kävi haastattelussa ja lopulta melko nopeasti hänet valittiin tehtävään. Juuri perheen suhtautuminen oli Bäckströmille iso kysymysmerkki, sillä perhe on viihtynyt erittäin hyvin Suomessa.

– Mutta he olivat innoissaan, valmiita tähän seikkailuun ja tarttumaan tähän mahdollisuuteen. Sen jälkeen oli helppo tehdä päätös.

Bäckströmin tie maalivahtivalmentajaksi on hyvin mielenkiintoinen. Columbuksen GM Jarmo Kekäläisellä oli merkittävä rooli, että Bäckström ylipäätään päätyi valmennustehtäviin ja seuran kehitysvalmentajaksi.

Kekäläinen otti maalivahtiin yhteyttä keväällä 2019 vain kolme tuntia Tapparan pronssiotteluun päättyneen kauden jälkeen.

– Pikkuhiljaa tuli tunne, että uran päätyttyä haluan olla jääkiekon parissa tekemisissä. Kun Kekäläinen otti yhteyttä, ei tarvinnut miettiä ja pohtia.

Jarmo Kekäläinen hotelli Kämpissä.
Jarmo Kekäläinen on toiminut pitkään Columbus Blue Jacketsin GM:nä. Kuva: Jorma Vihtonen / Yle

Millainen rooli hänellä oli siinä, että teit NHL-sopimuksen Columbuksen kanssa?

– Tietenkin esimiehenä hänellä on iso rooli, mutta on siinä monta muuta ja iso ryhmä, joka tekee päätöksiä.

– Mutta totta kai. Kaukalon puoleisilla asioilla Jarmolla on se suurin sana. Hänellä oli iso vaikutus siihen ja erittäin iso vaikutus, että aikoinaan päädyin Columbukseen.

Suhtautuminen muuttui

Bäckström sanoo, että pelatessaan hän keskittyi arkeen, eikä maalivahtivalmentaminen ollut mielessä. Suomeen ja SM-liigaan palattuaan hän sai kuitenkin olla hyvien nuorten maalivahtien, kuten HIFK:n Kevin Lankisen ja Tapparan Christian Heljangon kanssa samassa joukkueessa.

– Pystyin nauttimaan enemmän siitä, että pystyin heitä auttamaan ja tukemaan. Että he saisivat jotain mukaan omalle uralleen ja pystyisivät parantamaan suoritustaan, Bäcström sanoo.

– Nuorempana maalivahtina on itsekäs ja miettii omaa suorittamista. Kun ikää tuli lisää, huomasin nauttivani siitä, että pystyin auttamaan jotain muuta.

Kevin Lankinen.
Kevin Lankinen pelasi Bäckströmin kanssa kahden kauden ajan. Sen jälkeen Lankinen nousi AHL:ään ja lopulta NHL:ään saakka. Kuva: NHLI / Getty Images

Tuttu vahti Ässistä

Tietyllä tapaa myös ympyrä sulkeutuu. Kun Bäckström aloitti Columbuksen kehitysvalmentajana, NHL-seuran nykyinen kakkosvahti Daniil Tarasov pelasi Ässissä. Bäckström kävi usein Porissa seuraamassa vahdin harjoituksia ja pelejä.

– Opin hänet tuntemaan ja yhteys on säilynyt, ystävyys syventynyt. Nyt olemme enemmän sitten päivittäisessä tekemisessä. Hienoa nähdä, että nuori maalivahti on kehittynyt. Vielä on mahdollista ottaa monta askelta eteenpäin.

Daniil Tarasov räddar ett skott.
Daniil Tarasov on torjunut Columbuksen maalilla. Kuva: Gaelen Morse-USA TODAY Sports/All Over Press

Columbuksen maalivahtitilanne on alkavalla kaudella mielenkiintoinen. Viime kaudella Elvis Merzlikins pelasi loukkaantumisen takia vain 30 ottelua torjuntaprosentilla 87,6. Maalia vartioi kauden aikana kaikkiaan kuusi eri pelaajaa.

Bäckström muistuttaa, että tämä kausi alkaa nollasta.

– Historia on sillä tavalla hyvä, että sieltä pystyy oppimaan ja sieltä pystyy korjaamaan asioita.

– Meillä on paljon hyviä maalivahteja ja kova luotto on heihin. Kukaan heistä ei ole yltänyt maksimiin ja ura on vielä nousuvaiheessa. Se on hienoa.

Aleksander Barkov.
Elvis Merzlikinsin viime kausi oli vaikea. Kuva: Getty Images

Maalivahdit pitää oppia tuntemaan ihmisinä

Bäckström ei ole ollut missään seurassa päivittäisenä maalivahtivalmentajana. Hän kuitenkin kertoo opiskelleensa maalivahtivalmentamista neljän vuoden ajan ja olleensa monia viikkoja Columbuksen NHL-joukkueen mukana.

– Harjoitusleireillä olen ollut koko ajan ja kauden aikana kerran tai kaksi käynyt siellä ja tutustunut siihen arkeen.

Niklas Bäckström räddar pucken.
Bäckström pelasi urallaan pääosin Minnesota Wildissa. Kuva: EPA/RICK GIASE/All Over Press

Bäckström kuitenkin muistuttaa, ettei maalivahtivalmentajana ole ikinä valmis.

– Varmaan haasteita tulee olemaan ja niin kuuluukin. Yksi haaste on, että oppii tuntemaan pelaajat ja maalivahdit henkilöinä, että mikä toimii. Kaikki ovat kuitenkin erilaisia. Ei ole yhtä kirjaa, mikä sopii kaikille, Bäckström sanoo.

Bäckström haluaa valmennustehtävissä voittoja, mutta vielä enemmän omaa mieltä lämmittää kaikkein maalivahtien kehittyminen.

– Suurin kunnia on, jos pystyn valmentamaan niin, että maalivahti pelaa parhaimmat pelit alaisuudessani.

Suosittelemme