Petäjäveden vanhan kirkon yhteyteen suunnitellaan rakennettavaksi Keski-Suomen maailmanperintökeskusta. Keskuksen rakennuttajana toimiva säätiö kerää parhaillaan varoja hanketta varten erilaisilla kannatustapahtumilla.
Tavoitteena on saada kokoon yli 140 000 euron omarahoitusosuus. Se kattaisi noin neljänneksen vierailukeskuksen rakennuskustannuksista. Loput hankkeen rahoituksesta on tarkoitus hakea ely-keskukselta.
Petäjäveden vanha kirkko on Unescon maailmanperintökohde, jossa käy vuodessa noin 10–14 000 matkailijaa kotimaasta ja ulkomailta.
Nykyaikaiset tilat ympärivuotiseen käyttöön
Maailmanperintökohteena Petäjäveden vanhalla kirkolla on tarve nykyaikaisille palvelutiloille.
Kirkon yhteyteen rakennettava vierailukeskus olisi lämmin tila, joka mahdollistaisi kohteen aukiolon vuoden ympäri. Keskukseen olisi mahdollista rakentaa asianmukaiset tilat esimerkiksi asiakaspalvelupisteelle sekä kirkon historiaa esittelevälle näyttelylle.
– Nyt kirkossa on 1700-luvun olosuhteet. Sinne ei voi esimerkiksi asettaa esille tietoa historiasta kovin kattavasti ilman, että miljöö kärsii, sanoo projektityöntekijä Jesse Saarinen Petäjäveden vanhan kirkon säätiöstä.
Vierailukeskus tukisi samalla myös toisen keskisuomalaisen maailmaperintökohteen eli Korpilahdella Oravivuorella sijaitsevan Struven kolmiomittausketjun näkyvyyttä. Keskuksessa olisi tarkoitus esitellä myös Struven historiaa.
Rahoituksen keruu vienee vielä pari vuotta
Maailmanperintökeskuksessa on kyse huomattavasta rakennushankkeesta.
– Moni on innostunut hankkeesta, ja olemme saaneet erikokoisia lahjoituksia, kertoo Jesse Saarinen.
Tavoitteena on saada rahoitus kokoon mahdollisimman pian. Arvioiden mukaan omarahoitusosuuden kerääminen vie noin pari vuotta. Tähän mennessä koossa on alle 40 000 euroa.
– Etenkin paikkakunnalla halutaan kehittää vanhan kirkon toimintaa. Tarve ympärivuotiselle matkailulle on aika selkeä, Saarinen sanoo.
Petäjäveden vanhan kirkon vierailukeskuksen rakentamiseksi järjestetään alkusyksystä kaksi varainkeruutapahtumaa. Elokuussa luvassa on kirkkokonsertti. Syyskuussa puolestaan paikallisella matkailutilalla järjestetään ruokailutilaisuus.
Keskisuomalaisten talonpoikien vuosina 1763–65 veistämä puukirkko nostettiin maailmanperintöluetteloon vuonna 1994.