Yksi henkilö loukkaantui vakavasti huoneistopalossa Helsingin Pohjois-Haagassa tiistain vastaisena yönä.
Pelastuslaitos sai hälytyksen kohteeseen Adolf Lindforsin tielle noin puoli yhdeltä yöllä. Palo paikannettiin kymmenkerroksisen kerrostalon kuudennen kerroksen huoneistoon.
Pelastuslaitos löysi huoneistosta yhden henkilön. Hän oli tajuissaan, mutta ehti hengittää savua, ja vietiin ambulanssilla Meilahden sairaalaan.
Huoneisto tuhoutui asuinkelvottomaksi, mutta palo ei ehtinyt levitä talon muihin asuntoihin.
– Emme saaneet selville palon syttymissyytä. Poliisi jatkaa sen selvittämistä, sanoo apulaispalopäällikkö Ville Estlander Helsingin kaupungin pelastuslaitokselta.
Kohteessa kävi runsaan tunnin aikana kahdeksan pelastuslaitoksen yksikköä sekä ensihoidon ja poliisin yksiköt.